OuluZonessa ajellaan kilpaa sekä kehitetään ja testataan uutta teknologiaa laaja-alaisesti. Kuva: Tiina Wallin Oulun kaupungin omistama Potential Toimitilat Oy suunnittelee monitoimisten hallitilojen rakentamista Kuusamontien varressa
Kuukausi: tammikuu 2023
Tieliikennekeskus antoi ajokelivaroituksen Pohjois-Pohjanmaalle – Pyhäjärvellä kaksi autoa päätyi penkkaan peräkkäin liukkaalla tiellä
Tieliikennekeskus on antanut ajokelivaroituksen Pohjois-Pohjanmaalle. Ajokeli on huono ja tiet ovat paikoin liukkaita. Pyhäjärvellä liukkaan Nelostien pinnan päälle on satanut lunta, joka on tuulen mukana
Vanha Kaleva: Porokilpailut tuovat arvokkaan lisän Oulun hiihtoihin
Kaleva 24.1.1923. Porokilpailut Oulun hiihdon yhteyteen. Poro-harrastajien kokous pidettiin eilen täällä kauppaklubilla. Kokouksessa päätettiin, että Oulun hiihdon yhteyteen oli tänäkin vuonna koetettava saada järjestetyksi porokilpailut.
Valtaosa suomalaisista luottaa valtionhallintoon – kritiikkiä tuli monimutkaisesta asioiden hoitamisesta
Suurin osa suomalaisista luottaa valtionhallintoon ja sen virkamiesten toimintaan. Tämä käy ilmi suomalaisille teetetystä kyselytutkimuksesta. Tuoreessa kyselyssä 62 prosenttia suomalaisista sanoi luottavansa hallintoon ja virkamiehiin.
Tällaiset päivitykset päättyvät nyt monilta Windows 10:n käyttäjiltä
Monille tuskin tulee yllätyksenä, että Windows 11 on tällä hetkellä Microsoftin päähuomion kohde. Windows 10:n käyttäjille se tarkoittaa sitä, että luvassa on jatkossa vain pakollisia
Kemin biotuotetehdas sai Tukesin kemikaaliturvallisuusluvan – suurimpia onnettomuusvaaroja tehtaalla ovat laaja tulipalo, klooridioksidivuoto ja soodakattilaräjähdys
Tukesin mukaan Metsä Fibren Kemin biotuotetehtaan suurimpia riskejä ovat laaja tulipalo, klooridioksidivuoto ja soodakattilaräjähdys. Nämä ovat kuitenkin arvioitu erittäin epätodennäköisiksi onnettomuuksiksi. Tehdas sai Tukesin kemikaaliturvallisuusluvan
Aalistunturin alueen hakkuiden keskeytys tyssäsi alkumetreille poliisien estäessä aktivistien pääsyn hakkuualueelle – ”Nyt täällä keräilemme itseämme”
Metsäliike hiihti lauantaina ensin Aalistunturin päivätuvalle, mistä he laskivat alas hakkuualueelle. Aktivistit joutuivat poistumaan alueelta yötä vasten. Kuva: Metsäliike Metsäliikkeen aktivisti Ida Korhonen vastaa sunnuntaiaamuna
Ulkorakennus tuhoutui palossa Sodankylässä
Ulkorakennus tuhoutui palossa Sodankylän Korvenrannassa sunnuntain vastaisena yönä. Hälytys palosta tuli lauantaina hieman ennen puolta yötä. pelastuslaitoksen mukaan ulkorakennus tuhoutui palossa kokonaan. Palossa ei tullut
Jäätynyt konflikti Inarin metsissä – pinoon ei tarvitse tulla kuin yksi 200-vuotias tukki, niin suuret ostajat kiertävät sen kaukaa
Metsätalouden harjoittaminen on ajettu Inarissa niin ahtaalle, että alan ammattilaisetkin myöntävät synkän näkymän. Edessä voi olla koko elinkeinon loppu. Puukaupan leimikolle vaikea löytää ostajaa, jos
Fingridin toimitusjohtajan mukaan kiertävien sähkökatkojen riski on nyt pieni – tarvittaessa joustoa saadaan kertalaakista 500 megawattituntia
Kiertävien sähkökatkojen riski on nyt Fingridin mukaan pieni. Kuva: Jussi Leinonen Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen sanoo STT:lle, että tällä hetkellä riski kiertäviin sähkökatkoihin on