Päihtynyt moottorikelkkailija ajoi poliisia karkuun tiellä Rovaniemellä perjantain vastaisena yönä. Poliisi tapasi Kuusamontiellä yöllä 2.30 aikaan kaksi moottorikelkkailijaa, jotka ajoivat moottorikelkoilla pitkin ajorataa. Toinen kelkkailija
Kuukausi: tammikuu 2023
Lapsiasiavaltuutettu kritisoi lastensuojelua ja sijoitettujen lasten kohtelua Suomessa – ”Ammattilaisetkin syyllistyvät lasten pahoinpitelyyn”
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoo, ettei moni lapsi edes tiedä, kuka sosiaalityöntekijä hoitaa hänen asioitaan. Kuva: Roni Lehti Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kritisoi ankarasti lastensuojelua Suomessa ja
Rovaniemellä pelastettiin ihmistä vedestä Kemijoella lähellä Vartiosaarta
Lapin pelastuslaitoksella oli ihmisen pelastustehtävä vedestä Rovaniemellä Onnellisten saaren, eli nykyisen Vartiosaaren kohdalla. Kemijoki virtaa kyseisellä paikalla. Hälytys pelastustehtävään Kuusamontien läheisyyteen noin kymmenen kilometrin päähän
Sähkösopimukset pitäisi saada arvioitua, mutta kuluttajariitalautakunta on pahasti tukossa – ”Ei toimi siten, kuin on tarkoitettu”
Kuluttajariitalautakunta on pahasti ruuhkautunut, ja kuluttajat joutuvat odottamaan lautakunnan ratkaisuja liian pitkään, tiedottaa Kuluttajaliitto. Monet sähköyhtiöt ovat ilmoittaneet viime aikoina tuntuvista sähkön hinnankorotuksista. Korotus voi
Kasvojentunnistus mokasi: väärä mies joutui viikoksi kalterien taakse
Kasvojentunnistustyökalu johti Yhdysvalloissa väärän henkilön pidättämiseen. Tapaus on kiinnittänyt huomiota tekoälyjärjestelmien vaikeuksiin tunnistaa kasvoja luotettavasti tummemman ihonvärin vuoksi. Uutistoimisto AP:n mukaan tapauksesta uutisoi ensimmäisenä paikallislehti
SSAB kommentoi norjalaisen kilpailijan terästehdas-hanketta Taloussanomille: ”Ei terästehdasta noin vain nollasta tehdä”
Teräsyhtiö SSAB:n Eurooppa-divisioonan johtaja Olavi Huhtala pohtii Taloussanomille norjalaisen Blastr Green Steel -yhtiön hanketta. Aikaisemmin tällä viikolla uutisoitiin, että norjalaisyhtiö suunnittelee neljän miljardin euron investointia
Venäjä syytti Makijivkan iskusta joukkojensa kännyköiden käyttöä
Yliopisto Kiovassa vaurioitui Venäjän ohjusiskuissa uudenvuodenyönä. Samana yönä Ukraina iski Venäjän tukikohtaan Makijivkan kaupungissa Donetskissa. Kuva: OLEG PETRASYUK Venäjän mukaan Ukrainan tuhoisa isku Makijivkan kaupunkiin
Suurin liikenneriski löytyy yhä penkin ja ratin välistä, ja siitä kertoo myös oululainen ajelu päin punaisia
Vuosi 2022 toi mukanaan monia huonoja uutisia myös Suomeen, mutta oli silti asioita, joissa kuljettiin kohti parempaa. Näin oli tieliikenteessä, jossa kuolemien määrät putosivat historiallisen
Kokouksen päätös: EU-maita suositellaan vaatimaan Kiinasta saapuvilta matkustajilta negatiivista koronatestiä ennen matkaa
Kiinalaiset matkustajat saapumassa Heathrown lentokentälle Lontoossa keskiviikkona. Kuva: ANDY RAIN EU-maita suositellaan voimakkaasti vaatimaan kaikilta Kiinasta saapuvilta matkustajilta negatiivista koronavirustestiä. Testi pitäisi tehdä 48 tuntia
Katso, paljonko keskeisten palvelujen asiakasmaksut ovat Pohteella – Etävastaanotosta saa jatkossa alennusta koko hyvinvointialueella
Tavanomainen lääkärissäkäynti perusterveydenhuollossa maksaa tänä vuonna 20,90 euroa kolmelta ensimmäiseltä käynniltä kalenterivuoden aikana. Tuiran hyvinvointikeskuksen akuuttivastaanotto on usein ruuhkainen. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen Lähde