Seitsemän ministerinpaikkaa, kahdeksan ministerinimeä, kun yksi pesti jaetaan. Viisi naista, kolme miestä. Siinä numeroina perussuomalaisten ministeriryhmä Petteri Orpon hallituksessa. Äijäpuolueeksi kutsutun poliittisen liikkeen ministeriryhmässä dominoivat
Kuukausi: kesäkuu 2023
Lipolle kivulias tappio Ykköspesiksen pohjoisen paikallispelissä: ”Miehekäs nousu kuitenkin”
Ykköspesiksen kauden ensimmäinen pohjoisen derby pelattiin tiistaina Simossa, kun Kirin vieraaksi saapui Oulun Lippo. Joukkueet tarjosivat lämpimässä kesäillassa viihdettä koko rahalla pelissä, jonka kulminaatiopiste oli
Syrjäinen maastopalo Kuusamossa työllistää pelastuslaitosta – palo saatiin rajattua, mutta sammutustyöt kestävät yöhön
Kuusamon Hoikantien varressa Kangaslammen eteläpuolella syttyi maastopalo tiistai-iltana noin kello 19 aikaan. Päivystävän palomestarin mukaan tilanne palo on saatu rajattua, mutta sammutustyöt kestävät pitkälle yöhön.
Sanomalehtijätti haastoi Googlen oikeuteen – vakava syytös mainosmarkkinoiden häiritsemisestä
Yhdysvaltain suurin sanomalehtien kustantaja Gannett on haastanut Googlen oikeuteen monopolistisesta toiminnasta mainosmarkkinoilla. Manhattanilaiseen oikeusistuimeen jätetyssä kanteessa sanotaan, että Googlen markkina-asema pakottaa kustantajat myymään yhtiölle halpaa
Kaksi alaikäistä lasta hyppi Iin silloilta jokeen, vesipelastusyksiköt hälytettiin paikalle: ”Todella vaarallista touhua”
Iin silloilta Nelostieltä Iijokeen hyppineet alaikäiset lapset aiheuttivat ihmisen pelastustehtävän tiistai-iltana hieman ennen kello seitsemää. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai asiasta ilmoituksen ohikulkijalta, joka oli nähnyt lapset
Riemun jälkeen raju romahdus toisella jaksolla – SMJ:n toisen jakson juoksujuhla oli KeKi:lle karu oppitunti: ”Vähän tyhjä olo”
Hanna Lammelan (kesk.) avausjakson kunnari nosti tunnelman korkealle KeKi:n leirissä. Lopulta ilta päättyi pettymykseen. Kuva: Maiju Pohjanheimo Naisten Superpesis, KeKi–SMJ 0–1 (8–8, 0–17) Kymmenestä ottelusta
Loistevalaisin kärähti ylivieskalaisessa omakotitalossa
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Ylivieskan Koskipuhdossa kello 22:26 tiistai-iltana. Pelastuslaitos sai matkalla tiedon, että kohteessa ei ollut varsinaista paloa, vaan loistevalaisin oli kärähtänyt
Rivitalon katto syttyi tuleen Rajakylässä – ainakin kymmenen henkilöä ja lemmikkejä jouduttiin evakuoimaan talosta
Pelastuslaitos sai noin kello 23 aikaan tiistai-iltana tehtävän tulipalosta Rajakylän Mataratielle. Päivystävän palomestarin mukaan tulipalo oli kahdeksan asunnon rivitalon katossa. Palo oli puolenyön aikaan hallinnassa,
Mansikan pääsatoa on vielä odoteltava Oulun seudulla – tulevat säät ratkaisevat, millainen sadosta tulee
Yevhenii Horiachkin (vas.) on toiminut tilanhoitajana Siiran mansikkatilalla jo yli neljä vuotta. Yrittäjä Tapani Siira arvelee, että mansikan pääsatokausi alkaa kuukauden päästä. Kuva: Tiina Wallin
Maahanmuutto-oppia voi ottaa viime vuosisadalta, jolloin Suomi otti vastaan kymmeniätuhansia pakolaisia Venäjältä
Vieraan pelosta ja muukalaisvihasta saadaan toistuvia osoituksia Suomessa ja muualla Euroopassa. Muualta tulevien oletetaan pyrkivän hyväksikäyttämään vauraiden yhteiskuntien turvaverkkoja. Äärinationalistisen ja rasistisen ajattelun mukaan kulttuurinen