Kun kilpailu lahjakkaista nuorista ja etevistä tutkijoista on yliopistojen kesken äärimmäisen kova, olisi suotavaa, ettei Oulusta kantaudu maailmalle sellaisia uutisia kuin nyt on kuultu. Oulun
Kuukausi: kesäkuu 2023
Atte Suhosen puhti loppui alle 17-vuotiaiden EM-kisojen toisessa ottelussa – ”Tuntui, että painonpudotus oli mennyt jotenkin huonosti”
Haukiputaan Heiton Atte Suhonen sai EM-kisadebyytistään arvokkaita kokemuksia. Kuva: Maiju Pohjanheimo Atte Suhosen maanantai kreikkalais-roomalaisen painin alle 17-vuotiaiden EM-kisoissa Albanian Tiranassa oli kaksijakoinen ja päättyi
Taloyhtiö ja yritykset pistivät hynttyyt yhteen – nyt Pakkahuoneenkatu kukkii 30 metrin mitalta
Hannu Hamari ja Sirpa Niskanen kastelevat Pakkahuoneenkatu 5:n uusia kukkaistutuksia. Kuva: Pekka Peura Rujon kalskea muuri aivan Oulun ydinkeskustassa pääsi uuteen loistoon, kun asukkaat ja
Oulu löysi viitisentoista yritystä, jotka ovat kiinnostuneita uuden areenan toteuttamisesta – Kaupungin 50 miljoonan euron sijoitus sysää neuvottelut liikkeelle
Oulun kaupungin mahdollinen päätös tulla areenahankkeen rahoittajaksi oli tulos onnistuneesta markkinavuoropuhelusta yksityisten toimijoiden kanssa. Myös poliittiset päättäjät ovat halunneet edistää hanketta. Oulun areenasta oli kiinnostunut
Tällainen on Xboxin uusi versio: tuplasti enemmän tallennustilaa
Microsoft on julkaissut uuden, aiempaa suuremmalla tallennustilalla varustetun version Xbox Series S -konsolistaan. Uudessa versiossa tallennustilaa on teratavun verran. Aiemmin Series S -konsolin suurin tallennustilavaihtoehto
Oulun keskustassa vieraillaan entistä harvemmin – Monet asiat voi tilata netistä, mutta munkkikahveille on tultava torille
Keskustoissa asiointi on vähentynyt koronapalautumisesta huolimatta niin Oulussa kuin muuallakin Suomessa, kertoo kiinteistökonsulttiyhtiö JLL:n teettämä kysely. Moni kokee saavansa keskustamaiset palvelut lähempää tai nettikaupasta. Taustalla
Tekevätkö oululaisräppärit kaikkensa, että eivät vahingossakaan breikkaisi? Paikallisen räpin superyhtye heittää ensimmäisen keikkansa viikonloppuna
Mactopias, Kelepo ja Olli PA tähdentävät, että oululaisräppärit eivät käännä selkäänsä muulle maailmalle vaan räppäävät omilla ehdoillaan. – Tein kappaleen Ihan sama mistä tuut, jossa
Vanhat kuvat: Ennen siltoja Oulujoella tarvittiin losseja, sataman kautta Oulu yhdistyi isoon maailmaan – uppoudu Oulun ja muun pohjolan vesiliikenteeseen 1930-luvulta alkaen
Oulussa aloitellaan tänä kesänä vesitaksitoimintaa ja samaan aikaan 1930-luvulta lähtien toiminut Pikkaralan lossi poistui käytöstä. Kaupungin vesiliikenne on aina ollut monipuolista ja kehittynyt vuosikymmenten aikana
Andy Warholin työt ovat vaikuttaneet aivan kaikkeen, ja siksi kesän hittinäyttely Oulussa on nähtävä – Kaleva tutustui julisteisiin Aapo Kukon ja Hanna Kivimäen opastuksella
Taidetalo Kulttuuripankissa on tarjolla hernesoppaa, mutta ei mitä tahansa rokkaa. Vaikka purkin sisältö onkin ehtaa jalostajaa, johdattelee sen etiketti päivän teemaan. Kulttuurisoppapurkin kyljessä on lainaus:
Krista Wikström esittelee, miten kaikki tarpeellinen mahtuu 13 neliöön – myös oma intiimi tila, joka on Pariisissa monelle luksusta
Krista Wikström nauttii elämästä parvekkeellaan Pariisissa. – Kun istuu tässä viinilasi kädessä ja katsoo auringonlaskua, niin onhan se vähän kuin olisi postikortissa. Kuva: Eve Risto