Perjantaina alkaa Ylivieskassa taistelu ruunaruhtinaan tittelistä. Mittelössä ravataan ensimmäisenä iltana 1 600 metrin ja lauantaina kierrosta pidempi osakisa. Ruunaruhtinaaksi aateloidaan matkat pienimmällä kokonaisajalla klaarannut hevonen. Kisa
Kuukausi: heinäkuu 2023
Hugo Heikkala panostaa kaikkensa unelmansa eteen – 17-vuotias oululainen ei ehdi tehdä juuri muuta kuin käydä koulussa ja harjoitella
Huipulle pääseminen vaatii omistautumista. Purjehtija Hugo Heikkala kiteyttää pelin hengen pariin painavaan lauseeseen. – En tee rehellisesti sanottuna muuta kuin käyn koulussa ja treenaan. Aikani ei
Kirja-arvio: Kielokosken kyläarki viihdyttää lukuromaaneihin mieltynyttä
Liina Putkonen: Unohdettujen unelmien kirjasto. Tammi, 2023. 380 sivua. Kirjoissa on voimaa. Ne seuraavat ystävinä vauhdikkaissa käänteissä ja toimivat turvatyynyinä möykkyisillä tieosuuksilla. Tähän teesiin perustaa
Valtakunnallinen pastapula tyhjentää hyllyjä myös Oulun kaupoissa – ”Ihan poikkeuksellinen tilanne”
Osa pastahyllyistä on ammottanut tyhjyyttään jo kuukauden ajan, sillä ongelmat Myllyn Parhaan tuotannossa jatkuvat. Kaakkurin K-Citymarketin kauppiaan Timo Raja-ahon mukaan Myllyn Parhaan tuotteita on myymälässä
Oulunsalolainen Tanja Råman löysi muovipussista sata vuotta vanhoja sanomalehtiä, joista ei tiedetä juuri mitään – Nyt mysteerijulkaisu herätetään henkiin
Lehti pysyy kasassa vain ruosteisen hakaneulan avulla ja näyttää niin hauraalta, ettei sitä uskalla edes koskea. Kirjailija Jonna Pulkkinen on kaivanut laukustaan Varjakan satamakahvilan pöydälle
Karu jyrähdys korkojen noususta kärsiville asuntovelallisille: ”Miksi heitä pitäisi tukea
Italian keskuspankin pääjohtaja, Euroopan keskuspankin EKP:n neuvoston jäsen Ignazio Visco ja taloustieteilijä, entinen Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n rahoitusosaston johtaja Carlo Cottarelli suhtautuvat tylysti korkojen nousua protestoiviin
Vanhat kuvat: Kuusamontien sumpun remonttia Oulussa odotettiin vuosikausia – monella meni hermo ruuhkissa
Kuusamontietä muutettiin nelikaistaiseksi Oulun Hintan ja Korvenkylän välillä 2000-luvulla – monen mielestä aivan liian myöhään. Tieosuus oli ollut aikanaan yksi Suomen vilkasliikenteisimmistä kaksikaistaisista teistä. Vuonna
Puheenaihe: Kyetäänkö Suomessa tunnistamaan rasismia?
Sunnuntain näköislehdessä Kalevan kokoama Sunnuntaikäräjät-raati ottaa kantaa rasismiin ja sen mahdolliseen ilmentymiseen Suomessa. Suomeen liitetään julkisessa keskustelussa rasismia. Esimerkiksi Suomen islamilaiset yhdyskunnat ja järjestöt vaativat
”Tämä ei ole tulipalo, joka on ohi huomenna tai ylihuomenna” – Toistasataa suomalaistakin on evakuoitu Rodoksen maastopalojen tieltä
Suomen ulkoministeriö kehottaa maastopaloalueille matkanneita suomalaisia seuraamaan paikallisviranomaisten ohjeita ja ilmoittamaan tilanteesta läheisilleen. Arkistokuva. Kuva: PENTTI KORKEAKANGAS Kreikan Rodos-saarella viime päivinä riehuneet maastopalot ovat saaneet
Valmis pihasauna 23 900 eurolla, kannattaako? Näin löylyvalmiin saunan tilaus ja toimitus sujuivat – melkein ilman yllätyksiä
Kun aloimme miettiä pihasaunan hankkimista mökille, halusimme päästä helpolla, sillä emme ole rakentajatyyppejä. Listasimme, mitä toivomme saunalta. Halusimme saunan olevan mahdollisimman nykyaikaisen näköinen – ei