Hallituksen suunnitelmat leikata yleistä asumistukea koettelevat erityisesti matalapalkka-aloilla olevia ja osa-aikatyötä tekeviä ihmisiä eli niitä, joiden palkkatulot eivät riitä kattamaan asumismenoja. Yksi heistä on Itä-Helsingissä
Kuukausi: elokuu 2023
Oulun Pyrinnön Elina Lampelalla on noin 20 seivästä, joista muutamalla ei ole koskaan hypätty – Yhden välineen hinta saattaa kivuta lähemmäs tuhatta euroa
Seiväshyppääjän tärkeimmät välineet kulkevat lähes viiden metrin putken sisällä. Elina Lampelalla on Budapestin MM-kisamatkalla mukanaan seiväsputki, johon on pantu yhdeksän eri seivästä. Oulun Pyrinnön naisella
Outo vika toi jonoja pankkiautomaateille: tyhjältäkin tililtä sai nostettua tuhat
Irlannissa Bank of Irelandin järjestelmiin tuli vika, joka aiheutti harvinaisen tilanteen. Asiakkaat, joiden tilillä oli hyvin vähän rahaa tai tili jopa nollissa, pystyivät nostamaan automaatilta
Venäjä lietsoo vihaa Suomelle ja Ruotsille – hakee sekasortoa pohjoismaihin
Kaksi rauhallista Pohjoismaata on joutunut uudenlaisen todellisuuden eteen, kun Suomea ja Ruotsia kohtaan vyörytetään uhkakuvia. Venäjä hakee mitä erilaisimpia syytöksiä esittämällä vastakkainasettelua Suomen kanssa. Ruotsi
Kuvataidearvio: Taiteilija Mari Mularin teoksissa arki hohtaa valoa
Havaintoja ajasta. Mari Mularin näyttely Galleria Kajasteessa Oulussa, Pakkahuoneenkatu 17, 27.8. saakka. Kuva- ja esitystaiteilija, säveltäjä Mari Mulari kuvaa maalauksissaan usein ihmisiä. Hän tallentaa sekä
Oulun kainalossa on ihmeellinen pikkukunta, jossa tehdään saunoja ja sipsejä – Selvitimme Suomen teollistuneimman kunnan menestysreseptin
Suomen teollistuneimmassa kunnassa vieraan ottavat vastaan pellolla laiduntavat lampaat. Keskustan kylänraitilla on hiljaista. Liikkeellä on ainoastaan yksi polkuauto, jota ajaa Enni Tölli, 7. Pikkusisko Aino
Pekka Welling vihaa juoksemista, mutta aikoo taivaltaa Helsingistä Ouluun kymmenessä päivässä – Entinen AC Oulu -pelaaja kerää tempauksellaan rahaa hyväntekeväisyyteen
– Vihaan juoksua. Mutta niin vain Pekka Welling aikoo vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä pitkälle matkalle. Oululainen aikoo juosta hyväntekeväisyystarkoituksessa Helsingistä takaisin kotikaupunkiinsa. 607 kilometriä kymmenessä
Poliisilla työläs perjantai Meri-Lapissa: takaa-ajo moottoritiellä, kirveellä uhkailua Kemissä ja pahoinpitely Torniossa
Perjantaina iltapäivällä Suomen Tullin partio ilmoitti poliisille takaa-ajosta Tornion ja Kemin välisellä moottoritiellä. Tullin takaa-ajama henkilöauto oli tullut Ruotsista Suomen puolelle. Moottoritielle päästyään ajoneuvo oli
Rinkan laadun huomaa pienistä yksityiskohdista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota ostohetkellä – Tietyn hinnan jälkeen moni ominaisuus on kätevä, muttei tarpeen
Vaeltajan tärkein varuste on hyvä rinkka, mutta mikä tekee rinkasta hyvän? Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten retkeilijän ainoa vaihtoehto oli perinteinen putkirinkka, mutta nykyään erilaisia malleja
Moni muistaa Hassisen Koneen – taltiointi keikalta nähdään lauantai-iltana
”Onko teillä lisää näitä Rumia säveliä?” tiedusteli miesasiakas vähän kuin varkain. Kieltämättä se yllätti. Olin päässyt lukion jälkeen unelmaduuniin levykauppaan, ja olin ehtinyt hyvin kehittää