Rovaniemen Salmijärveen pudonneiden kahden poron pelastaminen aiheutti hälytyksen ihmisen pelastamisesta Rovaniemellä torstai-iltana. Lapin pelastuslaitokselle tuli kello 17.30 aikaan tehtävä eläimen pelastamisesta. Paikalla oli kaksi poroa
Kuukausi: toukokuu 2024
Itäraja meni kiinni kokonaan
Hallitus päätti sulkea koko itärajan kahdeksi viikoksi. Päätös tulee voimaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Sulun aikana turvapaikkaa voi Suomesta hakea vain satamista ja lentoasemilta.
Porvoolaiskoulun ”luokan pojat” kokoontuivat lounaalle jo 500. kerran vappuaattona
”Luokan pojat” ovat käyneet yhdessä lounaalla jo 60 vuoden ajan. Kantapaikaksi muodostui jo 1970-luvulla Stockmannin 8. kerroksen ravintola. Lähde
Kaiverra lempparihahmosi kurpitsaan
Kaiverrettuja kurpitsoja lähtee Rannikon tilalta tietenkin Halikon Kurpitsapuistoon, mutta nykyään niitä halutaan koristeeksi kaikkialle muuallekin: myymälöihin, juhliin, hotelleihin. Xhafer Kadriu ja Viktoria Poberezhets näyttävät mallia,
Saimaan ammattikalastajien korvaukset norppien suojelutoimista muuttuvat – Tavoitteina ovat selkeys ja korvauksen nousu
Aiemmin korvausten hakumenettelystä on päätetty joka vuosi erikseen. Uusi valtioneuvoston asetus pitää järjestelmän ennallaan vuoteen 2027 asti. Lähde
Onko tolkkua | Miksi hanasta on tullut rusehtavaa vettä joillakin Kotkan asuinalueilla?
Vesijohtoverkostossa esiintyvät paine- ja virtaamavaihtelut voivat irrottaa putkien pinnoille kertynyttä sakkaa. Lähde
Perheenisä luuli ostavansa alkoholitonta simaa – totuus paljastui kassalla
Laki sallii alle 1,2 prosenttisen alkoholin myynnin lapsille. Kaupoissa alkoholia sisältäviä tuotteita ei kuitenkaan myydä alaikäisille. Lähde
Kalastajan uran Keiteleellä valinnut Markus Liimatainen, 32, ei koskaan asettunut toisten palkkalistoille: ”Siitä puuttui merkitys”
Keiteleen selkä on sohjosta harmaa kuin lumisadetta odottava taivas. Lähde
Kuluttajariitalautakunta: Sähköyhtiöt jättäneet noudattamatta suosituksia
Kuluttajariitalautakunta on antanut viime kuukausina useita ratkaisuja määräaikaisen sähkösopimuksen hinnan sovittelusta. Lautakunta on sovitellut kohtuuttomana pitämänsä hinnan useimmiten noin 20 senttiin kilowattitunnilta. – Sovitelluissa tapauksissa ei
Kuntien nopea yhteinen kanta ratkaisee paljon
Asikkalassa, Padasjoella, Hollolassa ja Hämeenlinnassa sijaitsevalle alueelle on jätetty ilmoitus kaivosvarauksesta (ESS 12.4.). Varauksen tekijä, australialainen Equivest Metals, on valtaisan BHP Group -kaivosyrityksen malminetsijäringissä. Malminetsintä