Toimintansa lopettaneiden yritysten määrä kasvoi tammi–maaliskuussa runsaalla viidenneksellä vuoden takaisesta, kertoo Tilastokeskus. Toimintansa lopetti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä noin 12 700 yritystä, mikä on 20,5 prosenttia enemmän
Kuukausi: heinäkuu 2024
Pääkirjoitus 15.6.2024 | Eurooppa-myönteisyys voitti vaaleissa
Viime viikon sunnuntaina pidetyissä europarlamentti vaaleissa Euroopan tulevaisuuteen ja EU-tason asioihin halusi vaikuttaa reilusti alle puolet suomalaisista äänioikeutetuista. Vaalien äänestysaktiivisuus jäi aikaisempien europarlamenttivaalien tapaan alhaiseksi,
Veistoksia järvimaisemassa, barbeja kotiseutumuseossa, moniaistillista nykytaidetta
Lohjan seudulla lukuisia kiinnostavia kesäkohteita. Lähde
Ihminen pelastettiin Ounasjoesta Rovaniemellä
Viranomaiset pelastivat Rovaniemellä Ounasjoessa veden varaan joutuneen henkilön hieman ennen puolta yötä lauantaina, kerrotaan Lapin pelastuslaitoksen tiedotteessa. Ihminen oli joutunut veteen Ounaspaviljongin uimarannan kohdalla. Pelastuslaitos
UMK-finaalin ennakointia
UMK-finaali järjestetään tänään Tampereella. ▫️Perinteisesti UMK:n voittaja on edustanut Suomea Euroviisuissa. ▫️UMK:n voitosta kisaavat Sini Sabotage, Cyan Kicks, Jesse Markin, Mikael Gabriel ja nublu, Sara
Ilmatieteen laitos varoittaa tukalista helteistä Päijät-Hämeessä – myös perusterveillä on lämpöuupumuksen riski
Ilmatieteenlaitos on antanut Päijät-Hämeeseen tälle päivälle ja perjantaille tukalan helteen varoituksen. Lähde
Mainettaan parempi vuodeosasto – ”Viikonloppuisin ei ole lääkäriä, eikä labraa, mutta meillä on silmät, korvat ja hoitajan ammattitaito”
Lähihoitaja Tanja Malvalehto on ottamassa Tauno Kalliolta sydänfilmiä. Kallio kehuu vuolaasti saamansa hoitoa. Kuva: Karoliina Marttala Keminmaan akuutti- ja kuntoutusosasto on tehnyt hartiavoimin töitä päästääkseen
Bloggari paljasti, miltä maailman huonoimmaksi haukutun animaation peliversion olisi näyttänyt,
Vuonna 2012 julkaistu animaatioelokuva Foodfight esiintyy usein keskusteluissa maailman huonoimmista elokuvista. Erinäisten vastoinkäymisten vuoksi tuotannon aloittamisesta julkaisuun kului lähemmäs 15 vuotta, mutta tämä ei juuri
Ullanlinnan tapon tutkinnassa edessä poikkeuksellinen pulma
Vaimonsa taposta epäilty psykiatrian erikoislääkäri määrättiin eilen tutkintavankeuteen Auroran sairaalassa järjestetyssä Helsingin käräjäoikeuden istunnossa. Kyseisessä sairaalassa tarjotaan psykiatrista hoitoa. Poliisi ei ole kertonut mitään yksityiskohtia
Poikkimaantien uudet väylät käyttöön syys-lokakuussa – Projektin toinen vaihe aloitetaan kesän lopulla
Poikkimaantien remontin ensimmäinen vaihe saadaan päätökseen syys-lokakuun aikana. Kuva: Mikko Halvari Poikkimaantien remontti etenee aikataulussa, projektipäällikkö Jukka Päkkilä Väylävirastosta kertoo. – Parhaillaan ovat käynnissä siltatyöt, joita