Yritys- ja automurtojen määrä lisääntyy kesän aikana. Varsinais-Suomi on viimeisen vuoden aikana ollut murtovarkaiden suosiossa. Siellä liiketilamurtojen määrä on ollut kasvussa sekä viime vuonna että
Vuosi: 2024
SVT Uutiset 2006
Intro till SVT:s finska nyhetsprogram Uutiset från 2006. Lähde
Siviilipalveluksen täydennyskoulutus tiivistyy syksyllä kolmeen päivään
Siviilipalveluskeskus tehostaa täydennyspalveluksensa toimeenpanoa ja tiivistää aiemman viiden päivän täydennyspalveluskoulutuksen kolmipäiväiseksi ja… Lähde
Kafferauhan julistus 27.6.
Kahdeksansien kaffenryystön SM-kisojen yhteydessä julistettiin Suomen ensimmäinen kafferauha Salon omaishoitajat ry:n toimesta. Lähde
Anna-Klaudia Myyrä kärsi migreenistä – Vasta rintojen pienennysleikkaus toi avun
Rintojen pienennysleikkaukseen pääseminen edellyttää toiminnallista haittaa kookkaista rinnoista. Lähde
Pyhtääläinen golfari Enni Lähde, 15, kuuluu vaativan lajin tulevaisuuden lupauksiin
Enni Lähde kuuluu ikäluokkansa haastajamaajoukkueeseen. Lähde
On se rajalaki vaikea. Jos teet niin tai näin, aina menee väärin päin. Siltä ainakin kuulostaa, kun näitä asiantuntijoita kuuntelee tv:ssä.
Mediassa on usein uutisia hovioikeuksien päätöksistä, joilla tuomioita on lievennetty. Lähde
Henkilöauto ajautui ulos tieltä Saarijärvellä
Saarijärven Kokkolantiellä sattui sunnuntai-iltana henkilöauton ulosajo. Lähde
Yön uutiskooste | Yle-rahoituksen kohtalo saattaa ratketa tänään, Nato-johtajat jatkavat Ukrainan tukemista tiellä kohti Nato-jäsenyyttä
Kokaiinia tuotiin Suomeen yksityislentokoneella – tuomio tulossa moottoripyöräkerho Outlawsiin liittyvässä huumejutussa Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomion moottoripyöräkerho Outlawsiin liittyvässä huumejutussa. Poliisi on kertonut, että osa
Yllätyksellinen kesänäyttely Töyrylän kartanolla
Toivoa herättävällä, kauniin vihreällä taustalla näkyy kaksi tummaa silhuettia seisomassa mitä ilmeisimmin hautausmaalla. Maalaus herättää samalla kysymyksiä ja vastauksia. Kuten monet muutkin Peppi Anniinan teoksista.