Ensi viikolla Paimiontien Yhdystiellä 2340 tehdään tietöitä. Tietyöt tehdään pääasiassa yötöinä liikennehaitan minimoimiseksi. Töiden ajan toinen ajokaista on suljettu ja autot kulkevat eri suuntiin vuorotellen
Vuosi: 2024
Yle Uutiset näyttää nyt tältä #yleuutiset
Mitä mieltä meidän uudesta ilmeestä? Yle Uutisten uudessa studioympäristössä toimivat Yle Uutiset, A-Studio, Ylen aamu, Yle Sää, Urheiluruutu sekä TV-nytt ja Sportnytt ja erityisuutiset. Studioiden
Jättimäiset höyrytraktorit saapuivat Suomeen 1800-luvulla – niissä ei ollut mitään
Ensimmäisissä traktoreissa oli voimanlähteenä höyrymoottori. Höyryvoimaa hyödynnettiin 1800-luvun puolivälin tienoilla myös peltotöissä. Raskaille höyrytraktoreille pellot olivat kuitenkin liian pehmeitä. Suurikokoisilla höyrytraktoreilla yritettiin siis tehdä maatalouden
Hurja ennätysparannus! Lahden Uimaseuran Jasu Ovaskainen ui SM-kultaa
Lahden Uimaseuran (LaUS) Jasu Ovaskainen ui torstai-iltana 100 metrin perhosuinnin Suomen mestariksi pitkän radan Suomen mestaruuskilpailuissa Helsingissä. Lähde
Arttu Lindeman vetäytyi julkisuudesta jouduttuaan onnettomuuteen – nyt artisti kertoo, mitä tapahtui
Artisti Arttu Lindeman katosi julkisuudesta vuonna 2021, ja palasi vuotta myöhemmin uudistuneen musiikkityylin kera. Nyt hän kertoo, miten klubiräppi vaihtui nu metalliin. Lue lisää: https://www.mtvuutiset.fi/aihe/arttu-lindeman/7042224?utm_source=youtube&utm_medium=video&utm_campaign=mtvuutiset
Omakotitalo tuhoutui öisessä tulipalossa Oulun Kellossa
Omakotitalo syttyi tuleen Haukiputaan Kellossa myöhään tiistai-iltana. Hälytys Tiurasenpeltoon tuli noin kello 23.30. Talossa oli syttymishetkellä kaksi henkilöä, jotka ilmoittivat palosta ja pelastautuivat omatoimisesti. Henkilövahinkoja
Bemarilla on tietty maine – nuoret suosivat neljää automerkkiä muita ikäryhmiä useammin
[] Bemarilla on tietty maine – nuoret suosivat neljää automerkkiä muita ikäryhmiä useammin | Uutissuomalainen | Hämeen Sanomat { if (!Hyphenopoly.hyphenators) { return } Hyphenopoly.hyphenators[”HTML”].then((hyphenator) =>
Oululainen Mikko Kenttälä, 38, löysi Applen laitteista pahoja tietoturva-aukkoja, ja palkkiokin on sen mukainen: ”Tämäntyyppisistä voi saada noin sata tonnia”
Mikko Kenttälä on työelämässä SensorFu-tietoturvayrityksen toimitusjohtaja ja vapaa-ajalla valkohattuhakkeri. Kuva: Ville-Petteri Määttä Puolustusvoimat teki juuri sopimuksen oululaisen hakkerin kanssa. Totta se on, mutta Mikko Kenttälä
Saturnuksen kuu Titan muistuttaa Maata – Uusimmat havainnot voivat viimein
Saturnuksen suurimman kuun Titanin metaanijärvissä ja -merissä aaltoilee. Tähän lopputulokseen päädyttiin hiljattain julkaistussa tutkimuksessa, jossa simuloitiin Titanin rantaviivojen muodostumista. Tutkimuksesta uutisoi Interesting Engineering. Titan on
Joakim Strand luopuu Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtajuudesta – kaupunginjohtaja iloinen vaasalaisministeristä
Strandin ministerivalinta vahvistettiin tänään. Nyt Vaasan kaupunginvaltuusto sekä Pohjanmaan maakuntahallitus tarvitsevat uuden puheenjohtajan. Lähde