Kuopion Uudella-Haapaniemellä huoltamatta jäänyt tenniskenttä toimii nykyään enemmän koirapuistona kuin tenniskenttänä. Lähde
Vuosi: 2024
”Kävelin koululle täysin valmiina toteuttamaan sen suunnitelman” – koulusurman valmistelusta syytetty nainen kertoi, miksi päätti kääntyä takaisin
Aseistautuneena Isonkyrön yläkoululle maaliskuussa mennyt 23-vuotias nainen kertoi kuulemisessaan tänään, mitä ajattelee koulusurmista nykyään. – Uskon, että pidän niitä yhtä hirvittävinä tai hirvittävämpinä kuin kaikki täällä,
Sanna Marin ihastutti Puolassa – ”Hänen esiintymisensä täällä oli yksi pääsyy, miksi tulin tänne”, sanoo osanottaja
Marin esiintyi Michelle Obaman ohella talous- ja teknologiatapahtumassa Puolan Poznanissa torstaina. Lähde
Näin annat lapsellesi rahallista tukea ilman veroja – jopa käytännössä rajattomasti
Koulut päättyvät ja monella nuorella alkaa valmistumisen jälkeen syksyllä uusi elämä. Nuorten vanhemmilla on usein ajatuksena tukea lapsiaan taloudellisesti, mutta tuen kanssa kannattaa olla tarkkana:
Avotulen teko kielletty koko maakunnassa
Varsinais-Suomen pelastuslaitos kieltää koko maakunnan hyvinvointialueella kaiken avotulen tekemisen, kerrotaan Varhan tiedotteessa. Pelastuslain mukaan avotulta ei saa koskaan sytyttää Ilmatieteen laitoksen antaman maastopalovaroituksen aikana. Avotulella
YLE Uutiset Intros History since 1957
If there are missing intros or wrong dates, feel free to correct me in the comments. Timestamps: 0:00 Intro 0:15 1957 (first broadcast) 0:17 1957
Presidentin kuuntelemistaidot
Presidenttiehdokkailta kysyttiin MTV:n tentissä, miten he pitäisivät presidenttinä huolen siitä, että presidenttiä haastettaisiin riittävästi erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Alexander Stubb on kertonut aiemmin vaimonsa olevan
Kaleva Live: Castrenissa pelattiin pohjoisen herruudesta – katso Ykkösen ottelu ACO/OLS–RoPS tallenteena
Kaleva näytti maanantaina tilaajilleen Ykkösen pohjoisen mittelön ACO/OLS–RoPS selostettuna monikameralähetyksenä. Lähetys on nyt katsottavissa tallenteena. Suora lähetys Castrenista käynnistyi kello 18.45 ja ottelu vihellettiin käyntiin
Tässä ovat Porvoon uuden K-Citymarketin kauppiaat – he paljastavat jo makupaloja uudesta kaupastaan
Maanrakennustyöt Porvoon Länsirannalla alkavat kesäkuun loppupuolella. Lähde