Lähde
Vuosi: 2024
Puola aikoo panostaa 700 miljoonaa kyberpuolustukseensa – taustalla epäily Venäjän
Puola aikoo panostaa 3 miljardia zlotya eli noin 700 miljoonaa euroa kyberpuolustukseensa, kertoi Puolan digitalisaatioministeri ja varapääministeri Krzysztof Gawkowski maanantaina. Asiasta on kirjoittaa Reuters. Ilmoitus
Takatalvi iski #uutiset
Takatalvi iski! ️Maanantain ja tiistain välinen yö toi tullessaan vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon lunta, etenkin Etelä- ja Varsinais-Suomeen. ️Esimerkiksi Nurmijärvelle satoi aamuun mennessä 25 senttiä
Porvoon koululaisten kuljetusmiljoonat olivat unohtuneet konsulttiselvityksestä – Kyläaktiivit puhalsivat pilliin päivää ennen kaupunginhallituksen kokousta
Palveluverkkopykälä vedettiin pois esityslistalta. Lähde
Seppä Laurin lakitus Salossa 30.4.2021
LP Viestin libero Anna Syrjälä sai kunnian lakittaa Seppä Laurin Salossa 30.4.2021. Lakitus ei sujunut aivan ongelmitta, sillä nostolaite ei aluksi suostunut yhteistyöhön. Lähde
Puolustusvoimain lippujuhlan kunniamerkit julki – Katso lista mikkeliläisistä kunniamerkkien saajista
Ritarikunnat myönsivät yhteensä 946 kunniamerkkiä. Lähde
Myös kotkalaiset sarjarikolliset saavat oikeudessa ”paljousalennusta” – Näin tuomion pituus lasketaan
Logiikka voi näyttäytyä samanlaisena kuin vaatekaupan myyntikampanjassa, jossa kaksi paitaa ostavalle luvataan kolmas kaupan päälle. Todellisuudessa yhtenäisrangaistuksen mittaamisen taustalla on vakiintuneeseen laskukaavaan nojaava logiikka. Lähde
Musiikkiopiston uusi rehtori on monelle tuttu kasvo Kouvolasta – Takana pitkä ura laulumusiikin parissa
Nykyinen rehtori Jukka Kumpulainen jää eläkkeelle ensi vuoden alussa. Lähde
Keski-Suomeen myönnettiin kosolti ylennyksiä – katso tästä kattava nimilista everstistä korpraaleihin
Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4. Lähde
Yli 15 000 ihmistä äänesti eurovaaleissa ennakkoon ulkomailla – eniten ääniä annettiin Ruotsissa ja Belgiassa
Yli 15 000 ihmistä äänesti europarlamenttivaaleissa ennakkoon ulkomailla, ulkoministeriö kertoo. Valtaosa äänistä annettiin Suomen ulkomaanedustustoissa. Lisäksi suomalaisilla aluksilla äänesti 150 miehistön jäsentä. Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys järjestettiin ministeriön