It-yhtiö Tietoevry raportoi analyytikoiden ennusteisiin osuvasta oikaistusta liiketuloksesta. Tietoevryn kertaeristä oikaistu liiketulos ennen aineettomia poistoja (ebita) oli tammi–maaliskuussa 88,6 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna
Vuosi: 2024
Virkamiesten irtisanomiset voivat olla lyhytnäköistä politiikkaa, joka ohentaa asiantuntijoiden panosta yhteiskunnassa
Petteri Orpon (kok.) hallituksen leikkaukset johtavat virkamiesten irtisanomisiin. Kaleva uutisoi säästöjen vaikutuksista STT:n hankkimien uutistietojen perusteella 20. huhtikuuta. Hallituksen leikkauspolitiikka voi johtaa tuhansien virkamiesten potkuihin.
Poliittiset lakot päättyvät #yleuutiset
Lakot päättyvät! Hallitus ja työmarkkinajärjestöt istuvat saman pöydän ääreen keskustelemaan todennäköisesti heti ensi viikolla. Kevään valtavat lakot ovat johtuneet siitä, että hallitus on kesästä asti
Vastaamo-tietomurrosta epäillyn Julius Kivimäen haastattelu
Vastaamon tietomurrosta epäilty Julius Kivimäki kiisti Rikospaikan erikoishaastattelussa edelleen jyrkästi kaikki häneen kohdistuvat rikosepäilyt. Keskusrikospoliisi epäilee Kivimäkeä psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistuneesta törkeästä tietomurrosta, Vastaamo-asiakkaiden arkaluontoisten potilastietojen
Asuntopuntari: Kunnollisen kokoinen keittiövarustus ja ruhtinaallinen kaappitila tuovat laatua vuokra-asumiseen Karjasillalla
Kahdeksankerroksinen As Oy Oulun Tervapääsky valmistuu ensi kuussa Karjasillan Kulmana tunnetulle alueelle. Kuva: Joo Group Oy Asuntopuntari Asunto Oy Oulun Tervapääsky. Joo Group Oy. Suunnittelu
Posti aikoi siirtyä kokonaan pilveen mutta perääntyi – ”kaikkea ei
Monen suuren yrityksen tavoin myös Posti on siirtynyt voimakkaasti pilveen. ”Neljä viisi vuotta sitten ajattelimme, että viemme kaiken pilveen. Nyt ohjelmistokehitys ja data ovat pilvessä,
Hallitus lopettaa kansaneläkkeiden maksun Ruotsiin – taustalla EU-päätös, jota Ruotsi käyttänyt jo toista vuotta
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ilmoitus lopettaa kansaneläkkeiden maksu ulkomaille herättää hämmennystä Ruotsissa, missä valtaosa ulkomailla kansaneläkettä saavista asuu. Lähde
OP rakennuttaa Ouluun massiivisen pankkitalon – 14-kerroksisen talon yläosaan asuntoja
Hankkeen kustannusarvio on noin 50 miljoonaa euroa, josta kuusikerroksisen pankkiosan osuus on noin 30 miljoonaa euroa. Osuuspankki rakentaa massiivisen uuden pankkitalon Oulun ydinkeskustaan. Vanhan pankkitalon
Elämystehdas sai Maskulta jälleen lisäaikaa hallirakennuksen viimeistelyyn, sopimussakon määräaika siirtyi kesäkuulle
Maskun kunnanhallitus antoi jälleen lisäaikaa pörssiyhtiö Rush Factoryn hallirakennuksen viimeistelytöille kesäkuun loppuun asti, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Kunnanhallitus lykkäsi sopimussakon täytäntöönpanoa, jos yhtiö saa viimeisteltyä Humikkalan