Uusi alustyyppi kykenee valmistuttuaan kuljettamaan ja laukaisemaan kymmeniä ballistisia ohjuksia, kertoo uutistoimisto Reuters. Lähde
Vuosi: 2025
Sähköautojen talvilatauksessa läpimurto: Moninkertainen nopeus jopa 10 asteen pakkasessa
Amerikkalaistutkijat ovat kehittäneet mullistavan ratkaisun sähköautojen litiumioniakkujen ongelmaan, joka liittyy latausnopeuden hidastumiseen kylmässä. Talvella lataaminen. Tutkijoiden mukaan sähköautojen akkuvalmistajien pitäisi voida ottaa uusi menetelmä käyttöön
Lastenkodin kasvatti raivasi tiensä palkituksi lamppusuunnittelijaksi – ”Olen oppinut tekemään aina kaiken itse”
Suomessa ei myyty sellaisia led-valaisimia kuin Janne Halttu olisi halunnut, joten hän alkoi suunnitella ja tehdä niitä itse. Kun yrittäjä Janne Halttu vuonna 2009 rakensi
Omakotitalo tuhoutui palossa Asikkalassa lähellä Kalkkisia
Iso hirsirunkoinen omakotitalo syttyi palamaan keskiviikkona Asikkalassa lähellä Kalkkisten kylää. Lähde
Viisarivatulointi kuvastaa EU:n vaikeuksia tehdä päätöksiä
Talvi- eli normaaliaika päättyi sunnuntain vastaisena yönä, jolloin kelloja siirrettiin tunnilla eteenpäin. Viisareita käännetään kesää kohti kaikissa EU-maissa samoina päivinä ja samaan kellonaikaan. Samanaikaisuus on
Poliisitarkastaja Vepsäläinen: ”Suomen poliisin arvovaltaa haastetaan enemmän kuin aikaisemmin”
Poliisitarkastaja Kai Vepsäläinen kertoo Rikospaikan uudessa jaksossa, millä tavalla Suomen poliisi on varautunut Ruotsin kaltaisiin mellakoihin ja väkivaltaisuuksiin. Vepsäläisen mukaan Suomessakin on tapahtunut huolestuttava muutos
UPM Plywoodin ja Teollisuusliiton työriita ei ratkennut – Lakko Pelloksella ja muilla maan vaneritehtailla jatkuu
UPM Plywood hyväksyi sovittelijan tekemän sovintoesityksen, mutta Teollisuusliitto hylkäsi sen. Lähde
arvio | Ihan kuin ruotsinlaivalla – Wanha Fiskari vei nostalgiselle aikamatkalle 1990-luvulle
Ruokakriitikko Olli Ahola-Luttila söi Sapokan perinteikkäässä kalaravintolassa elämänsä parasta silliä. Myös muu ruoka oli hyvää ja rehellistä. Lähde