Suomen Kulttuurirahasto jakoi taiteelle ja tieteelle 31,5 miljoonaa euroa – Oulun yliopistossa tehtävälle tutkimukselle tuntuvaa tukea

Suomen Kulttuurirahasto jakoi taiteelle ja tieteelle 31,5 miljoonaa euroa – Oulun yliopistossa tehtävälle tutkimukselle tuntuvaa tukea

Suomen Kulttuurirahasto (SKR) on myöntänyt lokakuun haussa apurahoja yli tuhannelle hakemukselle.

Määrä on noin kymmenen prosenttia haettujen apurahojen määrästä.

Lokakuun haku on SKR:n neljästä hausta suurin, ja tällä kertaa jaettiin 31,5 miljoonaa euroa.

Apurahaeuroista peräti 61 prosenttia osoitettiin tieteelle, koska haussa oli siihen painottuvia erityishakuja.

Niistä toinen on muinais-DNA:n tutkimus, johon kuuluva dosentti Laura Kvistin ja työryhmän Oulun yliopistossa tekemä suomalaisten kotieläinten geneettistä ja kulttuurihistoriaa käsittelevä tutkimus sai 200 000 euroa Alma ja Jussi Jalkasen rahastosta.

Oulun yliopistossa tehtävä tutkimus sai kaikkiaan 34 apurahaa, joiden yhteissumma on 1 024 500 euroa.

Tutkimusaiheita ovat muun muassa painettujen aurinkosähkösovellusten suorituskyky, ylisukupolvinen huono-osaisuus, kirurgisten implanttimateriaalien bakteerinsitomisominaisuudet ja koronaviruksen luomien sosiaalisten rajoitusten vaikutus ihmisten sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Pohjoisen Suomen musiikkitapahtumista tuen saavat esimerkiksi Irish Festival of Oulu 12 000 euroa ja Hetan musiikkipäivät 15 000 euroa.

Haapaveden kamariorkesterille myönnettiin 30 000 euroa konserttien järjestämiseen.

Kuusamossa toimiva Hyttystilanne ry sai kansainvälisen esittävien taiteiden festivaalin järjestämiseen 15 000 euroa.

Kaksivuotiset apurahat (28 000/vuosi) taiteelliseen työskentelyyn saivat muun muassa FM, käsikirjoittaja Venla Aakko, FM, kirjailija Johanna Hulkko, taidemaalari Helena Junttila ja muusikko Ulla Pirttijärvi-Länsman.

Vuoden apuraha myönnettiin muun muassa kuvataiteen maisteri Kaija Hinkulalle ja kuvataiteilija Raimo Törhöselle.

Musiikin maisteri Kaisa Toivonen (Ranta) voi edistää taiteellista tohtorintutkintoaan 14 000 euron apurahan turvin.

Kaikki apurahan saajat löytyvät Suomen Kulttuurirahaston kotisivuilta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *