Kaksi henkilöautoa kolaroi Kuusamontiellä Oulussa

Kaksi henkilöautoa kolaroi Kuusamontiellä Oulussa

Kahden henkilöauton kylkikolari sattui Kuusamontiellä Oulussa torstaina kello 14.30 jälkeen.

Poliisin ensitietojen mukaan toinen henkilöautoista oli väistänyt Ruskon rampista saapunutta linja-autoa ja osunut toiseen autoon.

Pelastuslaitos kertoo, ettei onnettomuudessa ollut loukkaantuneita.

Poliisin mukaan kolari ei ole aiheuttanut ruuhkautumista Kuusamontiellä.

Kello 15.57 uutiseen lisätty tieto, ettei kolarissa ollut loukkaantuneita.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *