Joukko nuoria kävi kahden alaikäisen kimppuun ja repi väkivalloin vaatteita uhreiltaan Oulun keskustassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa – tapausta tutkitaan ryöstönä

Oulun poliisi tutkii tapausta, jossa joukko nuoria ryösti kaksi nuorta Oulun keskustassa. Teko tapahtui Oulun keskustassa sijaitsevassa kauppakeskus Valkeassa tiistaina kello 16 aikaan.

Poliisi kertoo, että sen tietojen mukaan noin 10 hengen nuorisoporukka kävi kahden asianomistajan kimppuun. Sekä epäillyt tekijät että uhrit ovat alaikäisiä.

Nuorisojoukko repi uhreilta väkivaltaa käyttäen vaatteita ja toiselta heistä anastettiin pipo. Poliisin mukaan uhreiksi joutuneille kahdelle nuorelle tuli tilanteessa lieviä vammoja.

Tapausta tutkitaan ryöstönä.

Rikosepäilystä kertovassa tiedotteessa tapauksen tutkinnanjohtajana toimiva rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen toteaa olevansa huolissaan nuorten jengikulttuurin ihannoimisesta.

– Jotkut nuoret ihannoivat jengikulttuuria ja ottavat sieltä mallia omaan käyttäytymiseen ja tekemiseen. Olen todella huolissani nuorten tilanteesta, tuntuu etteivät vanhemmat tai huoltajat tällä hetkellä tiedä lainkaan, mitä lapset ja nuoret tekevät kaupungilla, Korhonen toteaa poliisin tiedotteessa.

Irmeli Korhonen kertoo Kalevalle, että tapahtumiin liittyen on jututettu useita alle 15-vuotiaita henkilöitä. Nuorin epäillyistä on 13-vuotias.

Hän ei osaa sanoa onko samaa porukkaa epäilty aiemmin samankaltaisista rikoksista. Poliisilla on kuitenkin tutkinnassa useita vastaavia rikosepäilyjä, joissa nuorisoporukka on väkivaltaa käyttäen tai sillä uhaten ryöstänyt tai yrittänyt ryöstää henkilön.

Poliisi kertoo selvittävänsä tiistaina tapahtunutta ryöstöepäilyä yhdessä sosiaaliviranomaisten kanssa.

Lue lisää nuorten väkivaltarikollisuuden kasvusta Oulussa: Lapsi uhkasi puukolla Hiukkavaaran ryöstössä – poliisin mukaan alle 15-vuotiaiden väkivaltarikokset ovat jatkuvassa kasvussa Oulussa

Täydennetty kello 10.35: Lisätty tarkentavia tietoja epäiltyjen iästä, poliisin tutkimista vastaavista rikosepäilyistä sekä tapahtumapaikasta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *