Singapore jakoi koronasovelluksen seurantadataa poliiseille – hallitus harmittelee, mutta ei

Singapore jakoi koronasovelluksen seurantadataa poliiseille – hallitus harmittelee, mutta ei

Singaporen pääministerin toimisto myönsi keskiviikkona, että valtion olisi pitänyt viestiä selvemmin siitä, että Singaporen koronasovelluksen keräämiä tietoja tultaisiin jakamaan myös poliisin käyttöön.

Kommentit esitettiin pääministerin toimiston julkaisun Singapore’s Response to COVID-19: Lessons for the Next Pandemic julkaisemisen yhteydessä julkaistussa tiedotteessa, joka sisältää tiivistyksen julkaisun sisällöstä. Asiasta kirjoittaa The Register.

Singaporen hallitus korosti 4. tammikuuta 2021 asti, että sen TraceTogether-koronasovelluksen dataa käytettäisiin ainoastaan tartunta-altistusten seuraamiseen. Tämän jälkeen se kuitenkin muutti kantaansa ja linjasi, että tietoja voidaan käyttää myös rikostutkimuksiin.

Julkaisun oheen liitettyjen kommenttien mukaan TraceTogetherin käyttöönotto kansan parissa oli aluksi hidasta, ja linjanmuutoksesta syntynyt kohu heikensi sen julkisuuskuvaa kansan silmissä. Kansalle olisi siis pitänyt viestiä selvemmin.

Tässä vaiheessa jo noin 80 prosenttia Singaporen asukkaista oli kuitenkin asentanut sovelluksen. Käyttö oli arjessa myös käytännössä pakollista, sillä joko TraceTogetherin tai maassa vieraileville tarkoitetun SafeEntry-sovelluksen käyttöä vaadittiin monissa julkisissa tiloissa, kuten ostoskeskuksissa ja sairaaloissa.

Julkaisu päättyy toteamalla, että seuraavassa pandemiassa Singaporen on käytettävä digitaalista teknologiaa paremmin myös muualla sairaanhoidossa, jotta eri organisaatioiden välinen tiedonjako on tehokkaampaa. Se myös kuitenkin varoittaa tähän sisältyvistä tietoturvariskeistä.

LUE MYÖS:

Toimittajan kommentti: On seurantaa, ja sitten on seurantaa

Koronaviruspandemian alkuvaiheissa Apple ja Google kehittävät yhdessä koronavirustartuntojen altistusten seurantaan tarkoitetun järjestelmän, jonka ne rakensivat sisään käyttöjärjestelmiinsä. Sitä kutsutaan nimellä Google/Apple Exposure Notification -järjestelmä, lyhyemmin GAEN. Altistusilmoitusrajapinta lisättiin Androidiin ja iOSiin keväällä 2020.

Paikalliset tartuntaseurantasovellukset, kuten Suomen Koronavilkku, pystyivät altistusilmoitusjärjestelmän avulla saamaan tietoja siitä, jos joku tartunnan saanut oli tietyllä aikavälillä ollut tekemisissä muiden sovellusten käyttäjien kanssa. Järjestelmä huolehti käyttäjiensä yksityisyydestä, koska sovelluksia käyttävät puhelimet huhuilivat toisilleen tietoja itsestään pelkkinä nimettöminä tunnistuskoodeina, eikä sijaintitietojen kerääminen ollut sallittua.

Monet etenkin kiinalaisen kulttuuripiirin maat – kuten Kiina, Taiwan ja Singapore – eivät kuitenkaan käyttäneet koronasovelluksissaan tätä järjestelmää, vaan myös konkreettista sijaintitietojen jakamista. Esimerkiksi Singaporen TraceTogether-sovellus pystyi käyttämään bluetoothia käyttäjiensä tarkan sijainnin kolmiomittaamiseen.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *