Pohjois-Suomen asioiden ajaminen oli päällimmäisenä Kalevan vaalitentissä, eikä riitasointuja kovin paljon kuulunut

Pohjois-Suomen asioiden ajaminen oli päällimmäisenä Kalevan vaalitentissä, eikä riitasointuja kovin paljon kuulunut

Kalevan vaalitenttiin osallistui tiistaina kuusi ehdokasta, yksi kustakin Oulun vaalipiirissä olevasta eduskuntapuolueesta. Vaikutti siltä, että erityisesti Pohjois-Suomea koskevissa kysymyksissä he edustavat samaa, pohjoisen puoluetta, eli paljolti samoilla linjoilla mentiin. Sentään joistakin asioista oltiin myös eri mieltä.

Tentissä olivat mukaan kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen, poliisi ja Oulun kaupunginvaltuutettu Lauri Nikula keskustasta, vihreiden kansanedustaja Jenni Pitko, Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi sosiaalidemokraateista, vasemmistoliiton kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen sekä perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula. He ovat kaikki Oulusta.

Juontajina toimineet Kalevan toimittaja Heidi Peltonen ja tuottaja Heikki Uusitalo kysyivät Pohjoisen ohjelmasta, jota kaikki kannattivat lämpimästi – pienin lisämaustein tosin.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *