Kiinteistöpalvelualan lakko alkaa torstaina, tällaisia vaikutuksia sillä on Oulun kaupungin toimintoihin

Kiinteistöpalvelualan lakko alkaa torstaina, tällaisia vaikutuksia sillä on Oulun kaupungin toimintoihin

Kiinteistöpalvelualan työriidassa ei päästy sopuun keskiviikkona.

Kiinteistöpalvelualan työriidassa ei päästy sopuun keskiviikkona.

Kuva: Hannuksela Jenny

Kiinteistöpalvelualan lakko alkaa huomenna. Lakon toteutuminen varmistui, kun Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kiinteistötyönantajat eivät päässeet sopuun neuvotteluissaan tänään iltapäivällä.

PAM oli aiemmin tänään hylännyt valtakunnansovittelijan eilen tekemän sovintoehdotuksen.

Lakko alkaa huomenna heti vuorokauden alussa. Kaksipäiväisen lakon piirissä on noin 25 000 työntekijää 16 yrityksessä.

Lakko näkyy myös Oulun kaupungin toiminnoissa torstaina ja perjantaina. Tiedotteen mukaan kaupungin liikuntapaikat, koulut, kirjastot, kulttuurilaitokset ja muut tilat pysyvät auki ja toimivat lakosta huolimatta.

Lakko vaikuttaa kuitenkin merkittävästi puhtauspalveluihin. Palveluissa tulee olemaan laajoja puutteita ja kohteita jää siivoamatta. Oulun uimahallien siivous ei kuulu lakon piiriin eli uimahallit siivotaan normaalisti.

Ateriapalveluihin lakko vaikuttaa välillisesti. Esimerkiksi koulu- ja päiväkotiruokailussa joudutaan osin käyttämään kertakäyttöastioita.

Kiinteistönhoidon tavanomaiset akuutit tehtävät, kuten ulkoalueiden hoito, pystytään pääosin hoitamaan. Erillisiin palvelupyyntöihin reagointi tapahtuu viiveellä, tiedotteessa sanotaan.

Valtakunnansovittelijan toimiston mukaan työriidan sovittelu jatkuu ensi maanantaina.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *