Kolme henkilöä vangittiin epäiltynä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta Oulussa – epäillyt olivat ehdolla eduskuntavaaleissa

Kolme henkilöä vangittiin epäiltynä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta Oulussa – epäillyt olivat ehdolla eduskuntavaaleissa

Tapaukseen liittyvät vangitsemisoikeudenkäynnit pidettiin Oulun uudella oikeustalolla. Paikalla oli useita tiedotusvälineiden edustajia.

Tapaukseen liittyvät vangitsemisoikeudenkäynnit pidettiin Oulun uudella oikeustalolla. Paikalla oli useita tiedotusvälineiden edustajia.

Kuva: Susanna Kemppainen

Oulun käräjäoikeus vangitsi perjantaina kaksi miestä ja yhden naisen todennäköisin syin epäiltyinä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.

Vangitsemisista kertovan julkisen selosteen mukaan rikosten epäillään tapahtuneen Oulussa. Tekoaika on merkitty alkamaan 1.1.2021 ja loppuaikaa ei ole määritelty, joten epäily yltää näihin päiviin saakka.

Vangitsemiset käsiteltiin oikeussalissa ilman yleisöä, ja oikeudenkäyntiasiakirjat määrättiin salassa pidettäviksi. Syyte täytyy nostaa 15. lokakuuta mennessä tänä vuonna.

Kaksi ehdolla Oulun ja yksi Lapin vaalipiiristä

Epäiltyjen vangitsemista esitti rikoskomisario Jukka Nurmenniemi Keskusrikospoliisista.

Nurmenniemi kertoi Kalevalle perjantaina ennen vangitsemisoikeudenkäyntejä, että rikosepäily liittyy sosiaalisessa mediassa julkaistuihin salassa pidettäviksi luokiteltuihin tietoihin.

Poliisi epäilee, että rikoksesta epäillyt henkilöt ovat keränneet ja julkaisseet sosiaalisen median alustoilla tietoaineistoa, joka luokitellaan salassa pidettäväksi. Aineisto on ollut poliisin mukaan luonteeltaan sellaista, että se on omiaan aiheuttamaan vakavaa haittaa Suomen huoltovarmuudelle, maanpuolustukselle ja turvallisuudelle.

Epäillyt ovat Nurmenniemen mukaan siviilihenkilöitä, eli turvallisuussalaisuuden paljastaminen ei ole tapahtunut viranomaistoiminnan yhteydessä.

Kaikki eduskuntavaaliehdokkaita

Kalevan tietojen mukaan kaikki kolme henkilöä ovat olleet ehdolla eduskuntavaaleissa.

Mikko Antero Vapa, 45, ja Anne Maria Oikarinen, 37, olivat ehdolla kristallipuolueesta Oulun vaalipiirissä. Heistä Vapa sai runsaat 200 ääntä ja Oikarinen runsaat sata. Marko Heikki Vapa, 45, sai VKK:n ehdokkaana Lapin vaalipiirissä myös runsaat sata ääntä. Vapat ovat veljeksiä ja Oikarinen Mikko Vapan puoliso. Kukaan heistä ei tullut valituksi eduskuntaan.

Kaleva julkaisee epäiltyjen nimet poikkeuksellisesti jo esitutkintavaiheessa, koska rikosepäily on poikkeuksellinen ja vangituilla on poliittinen tausta. Heidän epäillään syyllistyneen maanpetosrikoksiin sinä aikana, kun he olivat ehdolla eduskuntavaaleissa.

STT tavoitti kristallipuolueen puheenjohtajan Juho Lyytikäisen, joka pitää rikosepäilyjä valitettavina. Hänen mukaansa epäillyt tulivat puolueen jäseniksi puolisen vuotta sitten. VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen sanoi, ettei tiedä asiasta mitään eikä voi sitä kommentoida.

Julkaisseet salaliittovideoita netissä

Epäillyt ovat jakaneet salaliittoteorioita sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi eräällä Youtubessa julkaistulla videolla he kertovat ”maailmanlaajuisesta tunnelisodasta” ja kertovat selvittäneensä sen takia Helsingin tunneleita. Useilla videoilla veljekset puhuvat myös muun muassa Suomen sotilaskohteiden lähistöllä olevista tunneleista.

Joulukuussa Yle toi julkisuuteen, että poliisi tutkii Suomessa useampia maanpetosrikoksia. Myös Kaleva uutisoi tuolloin aiheesta. Näistä toisesta oli kirjattu ilmoitus Kajaanissa.

Rikoslain mukaan turvallisuussalaisuuden paljastamisesta voidaan tuomita henkilö, joka luovuttaa tai välittää salassa pidettävää tietoa, joka voi aiheuttaa vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle. Teosta voidaan tuomita vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi vankeuteen.

Nurmenniemen mukaan tapauksen esitutkinta jatkuu muun muassa epäiltyjen kuulusteluilla.

Otsikkoa muokattu ja juttua täydennetty vangitsemistiedoilla kello 14.40.
Juttua täydennetty tiedolla toisen vangitsemisoikeudenkäynnin alkamisesta kello 15.01. Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 17.54 tiedoilla henkilöiden vangitsemispäätöksistä. Kello 20.10. täydennetty epäiltyjen nimillä, puolueiden puheenjohtajien kommenteilla ja tiedoilla epäiltyjen jakamista salaliittoteorioista.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *