Johtajarälssin palkitseminen karkasi käsistä, ja taas kerran kunnostautuu Fortum

Johtajarälssin palkitseminen karkasi käsistä, ja taas kerran kunnostautuu Fortum

Arkielämän viisauksia on, että hyvästä työstä kannattaa maksaa. Yrityselämässä voidaan kuitenkin maksaa surkeastakin työstä. Valokiilassa on jälleen Fortum.

Valtionyhtiön tulos rojahti viime vuonna 2,4 miljardia euroa tappiolle surkean Uniper-seikkailun takia. Työntekijöiden tulospalkkiot joutuivat leikkuriin.

Ylimmän johdon kohdalla yhtiön hallitus kuitenkin osoitti luovuutta. Kun Suomen valtio viime syksynä antoi Fortumille hätälainan, se edellytti, ettei yhtiön johdolle saa maksaa vuosina 2022 ja 2023 kertyneitä palkkioita. Fortumissa löydettiin kuitenkin porsaanreikä: tulospalkkiot maksetaankin vuosien 2020 ja 2021 perusteella.

Tätä reikää ei valtio-omistaja hoksannut sinisilmäisyyttään tukkia.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *