Asuntomessualueella kaadetaan puita kuluvan viikon aikana – töistä aiheutuu haittaa Tuiran Tervaporvarintiellä ja Hietasaarentiellä

Asuntomessualueella kaadetaan puita kuluvan viikon aikana – töistä aiheutuu haittaa Tuiran Tervaporvarintiellä ja Hietasaarentiellä

Puiden kaatamisen alue on merkitty Tuirasta otettuun ilmakuvaan. Puusto poistetaan samalla kertaa koko rakentamisalueelta, sillä aluetta rakennetaan useasta paikasta yhtä aikaa.

Puiden kaatamisen alue on merkitty Tuirasta otettuun ilmakuvaan. Puusto poistetaan samalla kertaa koko rakentamisalueelta, sillä aluetta rakennetaan useasta paikasta yhtä aikaa.

Kuva: Oulun kaupunki

Vaakunanrannan asuntomessualueen viher- ja katualueiden rakentaminen jatkuu puuston poistamisella kuluvan viikon aikana. Rakentamisalueella kaadetaan puita Tuirassa Tervaporvarintien varrella sekä Hietasaaren puolella.

Kaadetut puut poistetaan alueelta huhtikuun aikana.

Messuhankkeen tekninen asiantuntija Pertti Wirkkala kertoo tiedotteessa, että puusto poistetaan samalla kertaa koko rakentamisalueelta, koska aluetta rakennetaan useasta paikasta yhtä aikaa.

– Katujen varsilla ja muilla julkisilla alueilla säilytetään kaikki puut, jotka eivät vahingoitu ja voidaan jättää rakennettavalle alueelle, Wirkkala kertoo.

Puita kaadetaan vain alueilta, jotka jäävät katujen tai tonttien rakentamisen alle.

Töistä aiheutuu haittaa Tuirassa Tervaporvarintien sekä Hietasaarentien jalankulku- ja pyöräilyliikenteelle. Alueella on töiden ajan kiertotieopastus ja tarvittaessa myös liikenteenohjausta.

Alueen rakentaminen kestää useamman vuoden, ja asuntomessualue valmistuu vuoden 2025 heinäkuussa.

Infrarakentaminen on aloitettu Hietasaaren alueella jo syksyllä 2022.

Puustoa kaadetaan kartassa näkyvillä alueilla, joissa se voi aiheuttaa liikennejärjestelyjä.

Puustoa kaadetaan kartassa näkyvillä alueilla, joissa se voi aiheuttaa liikennejärjestelyjä.

Kuva: Oulun kaupunki

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *