Vesistötekopalkinto kalatiesuunnittelija Jukka Jormolalle ja Hupisaarten purot -hankkeelle

Vesistötekopalkinto kalatiesuunnittelija Jukka Jormolalle ja Hupisaarten purot -hankkeelle

Oulujoen vesistöalueen asioissa ansioitumisen johdosta jaetaan jälleen Vuoden vesistötekopalkinto.

Tällä kertaa tunnustuspalkinnon saa vaelluskalojen ohitusuomien suunnittelija ja visionääri Jukka Jormola ansioistaan luonnonmukaisten ohitusuomien suunnittelusta Oulujoella ja Kainuun virroilla. Tiedotteen mukaan hän on tuonut uutta näkemystä ja uskoa vaelluskalojen palauttamiseen Oulujoen vesistöalueelle.

Yhteisötunnustus myönnetään Hupisaarten purot -hankkeelle. Tiedotteessa kerrotaan, että hanke on jo vuosien ajan hyvin merkittävällä tavalla palauttanut Ouluun eläviä virtavesiä, joissa on käynnistynyt vaelluskalojen, etenkin meritaimenen poikastuotantoa. Tunnustus jaetaan keskeisille toimijoille: ELY-keskukselle, Lukelle, Oulun Energialle ja Oulun kaupungille.

Vesistötekopalkinnot jaetaan keskiviikkona 3.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *