JHL:n lakko keskeytti hiekanpoiston Oulun keskustassa, yleiset roska-astiat voivat täyttyä – Kiistelty Oulun Infran ulkoistus kaupunginhallituksessa tiistaina

JHL:n lakko keskeytti hiekanpoiston Oulun keskustassa, yleiset roska-astiat voivat täyttyä – Kiistelty Oulun Infran ulkoistus kaupunginhallituksessa tiistaina

Oulun Infran osittainen ulkoistus on jälleen esillä Oulun kaupunginhallituksessa tiistaina. Mitä ilmeisimmin vaikeaksi osoittautunut päätös oli käsiteltävänä jo kaksi viikkoa sitten mutta jätettiin silloin pöydälle.

Viimeksi asian pöydälle jättämistä perusteltiin sillä, että kaupunginhallitus halusi odottaa tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen raportin valmistumista saadakseen lisätietoa asiasta.

Kaupunginhallitus on edelleen esittämässä kaupunginvaltuustolle, että kaupunki kilpailuttaa Infrarakentamisen ja katu- ja viheralueiden kunnossapidon ulkoisilta markkinoilta. Palvelutuotannon henkilöstö siirtyisi kokonaan liikkeenluovutuksella kilpailutuksen voittaneelle palveluntuottajalle.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *