WHO: Koronavirus ei ole enää kansainvälinen kansanterveysuhka

WHO: Koronavirus ei ole enää kansainvälinen kansanterveysuhka

Koronavirus ole enää kansainvälinen kansanterveysuhka, kertoi Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus perjantaina.

Järjestön hätätilakomitea katsoi torstaisessa kokouksessaan, ettei koronaviruspandemia enää täytä järjestön korkeimman uhkatason määritelmää.

WHO julisti koronaviruksen vuoksi kansainväliseksi kansanterveysuhaksi alkuvuodesta 2020.

Tedros kuitenkin muistutti, ettei vaara ole ohi ja että koronan kansanterveysuhkamääritelmä voi palata, jos tilanne muuttuu.

– Pahin asia, mitä mikään maa voi nyt tehdä, on höllentää valppauttaan tämän uutisen vuoksi ja tuhota luomiaan järjestelmiä, Tedros sanoi.

Tedrosin mukaan koronatautiin kuolleiden arvioitu määrä on ainakin 20 miljoonaa ihmistä, mikä on kolminkertainen määrä virallisiin kuolinlukuihin verrattuna.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *