Kaksi miestä yhä kiinniotettuna Välivainion kaksoissurman tutkintaan liittyen, poliisi vaitonainen yksityiskohdista

Kaksi miestä yhä kiinniotettuna Välivainion kaksoissurman tutkintaan liittyen, poliisi vaitonainen yksityiskohdista

Oulun poliisin on jatkanut tiiviisti Oulun lauantaisen kaksoissurman tutkintaa. Välivainiolla tapahtuneessa henkirikoksessa ammuttiin hengiltä nainen ja mies.

Tapauksen tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Eveliina Karjalainen kertoo, että molemmat lauantaina kiinniotetut miehet ovat yhä kiinniotettuina.

Heistä toista epäillään kahdesta taposta ja toisen osuutta tapahtumiin selvitetään.

– Epäiltyjen kuulustelut ja tekninen  tutkinta jatkuvat, Karjalainen sanoo.

Karjalainen ei tutkinnan tässä vaiheessa avaa tapahtumien yksityiskohtia miltään osin tarkemmin. Mahdollisia vangitsemisia hän tulee esittämään alkuviikon aikana.

MTV kertoo, että tapoista epäillyllä miehellä on rikoshistoriaa noin kymmenen vuoden ajalta. Hän on saanut käräjäoikeudessa tuomioita muun muassa huumeisiin liittyvistä rikoksista, doping-rikoksista ja väkivallanteoista.

Tuntien poliisioperaatio

Henkirikokset aiheuttivat kolmatta tuntia kestäneen poliisioperaation Välivainion asuinalueella lauantaina. Hätäkeskukseen tuli noin kello 17 aikaan useita ilmoituksia alueella kuulluista laukauksista.

Ulkoa löydettiin ampumisesta loukkaantunut mies, joka kuoli ensihoitotoimenpiteistä huolimatta. Hieman myöhemmin läheisestä talosta löydettiin ampumalla surmattu nainen.

Asunnossa oli mies, joka otettiin kiinni. Hänen osuuttaan tapahtumiin selvitetään.

Kahdesta taposta epäilty mies otettiin kiinni etsinnän jälkeen toisen omakotitalon pihalta Välivainiolla.

Tutkinnanjohtaja Karjalainen ei kommentoi epäillyn aiempaa rikostaustaa.

Lue myös: Muis­to­kynt­ti­lät le­pat­ta­vat Vä­li­vai­nion sur­ma­ta­lon por­tin­pie­les­sä – Traa­gi­nen ta­pah­tu­ma pu­hut­taa naa­pu­rus­tos­sa: ”Tie sul­jet­tiin, ja po­lii­sit tulivat ker­to­maan, että pitäisi py­sy­tel­lä si­säl­lä”

Kello 16.35: Lisätty MTV:n tiedot tapoista epäillyn henkilön rikoshistoriasta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *