Kevät on roskien polton ja kulotuksen aikaa – Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos muistuttaa varovaisuudesta avotulen kanssa

Kevät on roskien polton ja kulotuksen aikaa – Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos muistuttaa varovaisuudesta avotulen kanssa

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos muistuttaa varovaisuuden huomioimisessa avotulen käytössä. Keväällä pihojen siivouksen aikana roskia on perinteisesti hävitetty polttamalla ja kasvustoa uudistettu kulottamalla, mutta metsäpalovaroituksen aikana avotulta ei saa sytyttää.

– Vanha sanonta ”tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä” pitää paikkansa myös keväisin, pelastuslaitos korostaa tiedotteessaan.

Nuotioista ja kulotuksista karanneen tulen sammutustyöt sekä savuhavaintojen tarkastamiset pitävät pelastuslaitoksen kiireisenä keväisin. Pelastuslaitos muistuttaakin, että avotulenteosta ja kulottamisesta tulee aina ilmoittaa pelastuslaitokselle. Ilmoitus tehdään Pelastustoimen verkkosivuilla.

– Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää ilman maanomistajan lupaa. Avotulta ei myöskään saa sytyttää Ilmatieteen laitoksen antaman maastopalovaroituksen aikana tai jos olosuhteet ovat kuivuuden, tuulen tai muun syyn vuoksi sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen.

Pelastuslaissa avotulella tarkoitetaan nuotiota tai muuta vastaavaa tulen käyttöä, josta tuli voi päästä irti maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi.

Pelastuslaitoksen tiedotteessa muistutetaan, että sytyttäjä vastaa aina tulenteon turvallisuudesta. Varomaton tulen käsittely ja huolellisuusvelvoitteen laiminlyönti saattavat johtaa korvausvelvoitteeseen.

– Metsäpalovaroituksen aikana tulenteko on sallittu vain hormillisilla, katetuilla tulentekopaikoilla sekä autiotupien ja kämppien tulisijoissa erityistä varovaisuutta noudattaen.

Pelastusviranomaiset voivat perustellusta syystä kieltää avotulen teon määräaikaisesti hyvinvointialueella tai osassa sitä. Päätöksestä tiedotetaan erikseen.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *