Pörssisähkön hinta painuu varhain keskiviikkona miinukselle – Ostajalle maksetaan käytöstä, mutta tienaamaan ei kuluttaja pääse

Pörssisähkön hinta painuu varhain keskiviikkona miinukselle – Ostajalle maksetaan käytöstä, mutta tienaamaan ei kuluttaja pääse

Pörssisähkön ostajat ovat nautiskelleet kevään mittaan varsin edullisista tuntihinnoista, ja keskiviikkona aamuyöstä pörssisähkön hinta painuu taas viideksi tunniksi peräti negatiiviseksi.

Aamuyöstä kello neljän ja kuuden välillä hinta on alimmillaan -0,20 senttiä per kilowattitunti. Loputkin keskiviikon tunnit mennään erittäin edullisella sähköllä.

Sähkön kuluttajalle siis maksetaan miinustunneilla siitä, että hän käyttää sähköä. Tosin kiuasta helottamalla ei pääse tienaamaan, sillä pörssihinnan päälle tulevat oman sähköyhtiön perimät marginaalit sekä sähkön siirtohinta, joka kasvaa mitä enemmän sähköä käyttää.

Pörssisähkön hinta painuu toisinaan miinukselle kysynnän ja tarjonnan lakien ajamana, sanoo Energiaviraston markkinoista vastaava johtaja Antti Paananen.

Käytännössä näissä tilanteissa sähköä siis tuotetaan enemmän kuin sille on kysyntää.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *