Kunniatohtoriksi vihitty Sanna Marin kannusti New Yorkin yliopiston valmistuneita opiskelijoita haluun muuttaa asioita

Kunniatohtoriksi vihitty Sanna Marin kannusti New Yorkin yliopiston valmistuneita opiskelijoita haluun muuttaa asioita

Perinteikäs vuonna 1923 valmistunut New Yorkin Bronxin kaupunginosassa sijaitseva Yankee-stadion oli noin puolillaan keskiviikkona aamupäivällä paikallista aikaa.

Stadionille matkaavissa metroissa oli runsaasti liilaan kaapuun ja perinteiseen mustaan, nelikulmaiseen hattuun pukeutuneita opiskelijoita sekä heidän omaisiaan. New Yorkin yliopistosta (NYU) valmistuville opiskelijoille kyseessä oli suuri juhlapäivä.

Samassa tilaisuudessa vihittiin myös kunniatohtoreita. Se on korkein tunnustus, joita yliopistot myöntävät. NYU myönsi arvonimen tänä vuonna pääministeri Sanna Marinille (sd.), joka oli valmistujaistilaisuuden juhlapuhujana.

Marin puhui kaikkien kunniatohtoreiksi nimettyjen puolesta. Hän puhui 16 minuuttia ilman papereita. Marinin puhe kiteytyi kolmeen teemaan, joilla hän kannusti nyt valmistuneita opiskelijoita.

– On oikeus haluta asioita ja niiden muuttumista. Halu ei riitä, vaan on otettava vastuu muutoksesta. On lakattava pelkäämästä, Marin sanoi.

Sanna Marin puhui kaikkien kunniatohtoreiksi nimettyjen puolesta. Hän puhui 16 minuuttia ilman papereita. Arkistokuva.

Sanna Marin puhui kaikkien kunniatohtoreiksi nimettyjen puolesta. Hän puhui 16 minuuttia ilman papereita. Arkistokuva.

Kuva: STEPHANIE LECOCQ

Aborttioikeus ja Venäjän brutaali sota

Marin kertoi puheessaan omasta taustastaan sateenkaariperheessä ja korosti ihmisten samanarvoisuutta ja tasa-arvoa.

Hän ilmaisi huolensa myös sukupuolten välisen tasa-arvon heikkenemiseen kaikkialla maailmassa. Hän toi esiin myös  viime aikojen kuuman aborttikysymyksen Yhdysvalloissa ja kertoi tilanteesta Euroopassa.

– Oikeutta turvalliseen aborttiin rajoitetaan myös Euroopassa, Marin sanoi.

Marin nosti esille myös Venäjän brutaalin hyökkäyssodan Ukrainassa ja kansainvälisten sääntöjen rikkomisen.

– Kaikki nämä asiat ovat taistelua arvojen puolesta, ja meidän on valittava puolemme tässä taistelussa. Keskitietä ei ole olemassa.

Marin päätti puheensa toteamukseen siitä, miksi hän antaa ohjeita.

– Koska naisia ei ole läheskään tarpeeksi johtajina. Nuoria ei ole (päättävissä tehtävissä) riittävästi, ja demokraattisessa päätöksentekojärjestelmässä ei ole tarpeeksi ihmisiä eri taustoista.

– Tämän on muututtava, mutta en voi tehdä sitä yksin. Tiedän, että monet haluavat samaa, ja voimme toteuttaa sen yhdessä. Joten tehdään se.

Marinilla oli kaapu, ei hattua

Marinin ohella kunniatohtoreiksi nimitettiin kemian nobelisti Carolyn Bertozzi, tanssija Misty Copeland ja Marylandin yliopiston entinen presidentti Freeman A. Hrabowski.

Varsinainen juhlatilaisuus stadionilla alkoi lippukulkueella, joka marssi muun muassa Land of Hope and Gloryn tahdissa. Sen jälkeen yliopiston eri tiedekuntien edustajat marssivat stadionille amerikkalaiseen tapaan valtavien suosionosoitusten saattamina.

Marin saapui stadionin lavalle kulkueen viimeisessä ryhmässä säkkipillisoiton tahdittamana. Marinilla oli tilaisuuteen kuuluva kaapu päällä, mutta nelikulmaista hattua hänellä ei ollut.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *