Mitä kummaa? IS: Googlen kuuman tekoälyinnovaation kerrottiin olevan käytössä Ahvenanmaalla

Mitä kummaa? IS: Googlen kuuman tekoälyinnovaation kerrottiin olevan käytössä Ahvenanmaalla

Google on hypännyt vauhdilla mukaan tekoälykilpaan oman Bard-bottinsa kanssa. Viime viikolla Google I/O -konferenssissa paljastettiin lisäksi useita muita yhtiön suunnittelemia tekoälytyökaluja.

Hämmentävästi Bardia tarjotaan tällä hetkellä yli 180 maassa, mutta ei lainkaan Euroopassa. On epäilty, että EU:n tiukka lainsäädäntö on saanut Googlen jarruttelemaan Bardin julkaisua unionin alueella.

Tästä syystä Googlen Bard-tukisivuille ilmestynyt yli 180 tuetun maan lista on herättänyt hämmennystä. Listan kärjessä nimittäin komeilee Ahvenanmaa. Listaa ennätettiin jakamaan useampaan kansainväliseen mediaan.

Villeistä spekulaatioista huolimatta syy Ahvenanmaan listaamiseen oli varsin arkinen. Ilta-Sanomien mukaan Google totesi alueen olleen listalla vahingossa. Se onkin sieltä sittemmin kadonnut.

IS:n mukaan Google suunnittelee Bardin tuomista EU-alueelle, mutta toistaiseksi määrittelemättömällä aikataululla.

Vahingossa mukana. Sittemmin Ahvenanmaa on poistunut listalta.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *