Nykyajan orjakauppa on todellisuutta myös Pohjois-Suomessa

Nykyajan orjakauppa on todellisuutta myös Pohjois-Suomessa

Ihmiskauppa voi kuulostaa teemalta, joka ei kosketa Suomea, ei ainakaan omia kotinurkkia. Tuoreet uutiset osoittavat kuitenkin, että nykyajan orjuudeksi kutsuttu ilmiö on todellisuutta Pohjois-Suomessakin.

Muutaman päivän takaisen uutisen mukaan Kainuussa toimivan parturiyrittäjän epäillään palkanneen entisestä kotimaastaan työntekijöitä ja kohdelleen heitä lainvastaisesti. Poliisi epäilee yrittäjää ihmiskaupan ohella muun muassa kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä.

Kalevan mukaan Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa on vahvoja ihmiskauppaepäilyjä kivenlouhintatöissä. Ulkomaisen työväen työturvallisuudessa on ollut ongelmia. Asuinolot ovat olleet ala-arvoiset.

Ihmiskauppatapauksia on tullut ilmi usein ravintola-alalla. Ilmiö on tullut vastaan Oulunkin rikosuhripäivystyksessä.

Ison pohjoissuomalaisen marjayrityksen aiempaa toimitusjohtajaa epäillään törkeästä ihmiskaupasta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *