Oulun yliopiston hallitukseen valittiin neljä uutta jäsentä

Oulun yliopiston hallitukseen valittiin neljä uutta jäsentä

Oulun yliopiston hallitukseen on valittu uusia jäseniä. Arkistokuva.

Oulun yliopiston hallitukseen on valittu uusia jäseniä. Arkistokuva.

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oulun yliopiston hallitukseen on valittu neljä uutta jäsentä, tiedotteessa kerrotaan.

Uusia jäseniä ovat Pohjois-Pohjanmaan liiton kehitysjohtaja Tiina Rajala, VTT:n Tietointensiiviset tuotteet ja palvelut -liiketoiminta-alueen johtaja Tua Huomo, Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen sekä kielitieteilijä, tietokirjailija Janne Saarikivi.

Rajalan kausi alkaa syyskuussa ja muiden ensi vuoden alussa. Kaikkien neljän määräaikaiset hallituskaudet päättyvät vuoden 2025 lopussa.

Oulun yliopiston hallituksessa on 11 jäsentä, joista viisi tulee yliopistoyhteisön ulkopuolelta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *