Yhteiskuntaamme vaikuttavat ilmiöt ja uhat ovat monimutkaistuneet. Sota, ilmastonmuutos, pandemiat, eläintaudit ja julkisen talouden kestävyysvaje horjuttavat tulevaisuudenuskoamme. Julkisen hallinnon, valtion aluehallinto mukaan luettuna, on pystyttävä vastaamaan haasteisiin.
Aluehallintovirastojen kuusi ylijohtajaa pitävät tärkeänä, että valtiolla on jatkossakin dynaaminen, monialainen ja toimivaltainen aluehallinto, jossa ihmisten elämään vaikuttavat päätökset tehdään lähellä ihmisiä, alueelliset olosuhteet tuntien.
Aluehallintovirastot hoitavat kahdeksan ministeriön tehtäviä kuudella alueella Suomessa. Täällä pohjoisessa toimivat Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastot. Virastoilla on itsenäinen toimivalta omilla toiminta-alueillaan, mutta keskinäinen yhteistyö on tiivistä. Asiakaspalvelua, prosesseja ja asiantuntemusta kehitetään yhdessä koko ajan.