Pohjois-Korea yritti keskiviikkona saada taivaalle kaikkien aikojen ensimmäisen vakoilusatelliittinsa. Mereen meni.
Satelliitin laukaisu aiheutti kuitenkin niin paljon huolta, että Etelä-Koreassa ja Japanissa ihmisiä kehotettiin hakeutumaan suojaan.
Etelä-Korean laivasto kävi poimimassa merestä metallisen sylinterin, jonka kerrottiin olevan satelliitin osa.
Se löytyi noin 200 kilometrin päästä Etelä-Korealle kuuluvasta Eocheongdon saaresta länteen, kansainvälisiltä vesiltä.
Pelkoa. Japanissa kerittiin jo julkaista hätätila Pohjois-Korean raketin laukaisun vuoksi. epa
Raketti oli epästabiili
YK:n turvallisuusneuvosto on kieltänyt Pohjois-Koreaa laukaisemasta ballistista teknologiaa käyttäviä raketteja tai ohjuksia. Maan johtaja Kim Jong-un on vähät välittänyt YK:n kiellosta.
Hän kuitenkin myönsi poikkeuksellisesti heti satelliitin päädyttyä mereen, että laukaisu epäonnistui. Kim kertoi, että uusi yritys tehdään pian, kunhan saadaan selville, mikä nyt meni pieleen.
Pohjois-Korean virallisen uutistoimiston KCNA:n mukaan raketti käyttäytyi epästabiilisti ja menetti työntövoimansa sen jälkeen, kun ensimmäinen ja toinen vaihe olivat irtaantuneet toisistaan.
Kartio. Tässä Etelä-Korean puoluistusministeriön julkaisemassa kuvassa näkyy esine, joka poimittiin keskiviikkona merestä. epa
Japanin viranomaiset puolestaan kertovat uutistoimisto AP:lle, että raketin uskotaan saavuttaneen avaruuden.
Avaruuden rajana pidetään noin sadan kilometrin korkeutta.
Keskiviikona aamulla klo 6.37 paikallista aikaa laukaistun Chollima-1 -raketin oli määrä viedä radalleen Pohjois-Korean kaikkien aikojen ensimmäinen satelliitti, jonka todennäköinen tehtävä olisi ollut vakoilu.
Aamuherätys. Myös Etelä-Koreassa säikähdettiin pahemman kerran keskiviikkona aamulla, kun Pohjois-Korea laukaisi rakettinsa. Kyodonews
Lähde