Palkkatuki uudistuu heinäkuussa: myöntämistä ja maksamista nopeutetaan

Palkkatuki uudistuu heinäkuussa: myöntämistä ja maksamista nopeutetaan

Palkkatuki uudistuu heinäkuussa, tiedottaa Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto. Uudistuksen tarkoituksena on yksinkertaistaa palkkatukisääntelyä, helpottaa vaikeasti työllistyvien työllistymistä ja edistää palkkatuen käyttöä yrityksissä.

Uudistuksen myötä palkkatukiprosenttien määrät nousevat. Myös palkkatuen myöntämistä ja maksamista aiotaan nopeuttaa.

TE-toimisto voi myöntää palkkatukea harkinnanvaraisesti työnantajalle tukemaan työttömän palkkausta.

Palkkatukea voidaan myöntää esimerkiksi silloin, kun palkattavalla henkilöllä on puutteita ammatillisessa osaamisessa tai alentunut työkyky. Tukea voi saada myös pitkäaikaistyöttömiä ja yli 60-vuotiaita työllistettäessä.

Käyttöön myös yli 55-vuotiaiden työllistämistuki

Palkkatukea voi saada pääsääntöisesti viideksi tai kymmeneksi kuukaudeksi. Kesto riippuu palkattavan henkilön työttömyyden pituudesta.

Alentuneesti työkykyisen palkkaamiseen voi saada 10 kuukautta palkkatukea ja sitä voidaan jatkaa 24 kuukautta kerrallaan. 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien palkkaamiseen voidaan myöntää palkkatukea kerrallaan kahdeksi vuodeksi.

Uudistuksen myötä sama henkilö voidaan palkata palkkatuen avulla toiselle työnantajalle heti edellisen enimmäiskestoisen tukijakson jälkeen.

Sama työnantaja voi saada palkkatukea saman henkilön kohdalla kolmen vuoden kuluttua tukijakson päättymisestä. Tämä ei koske alentuneesti työkykyisten palkkaamista.

Heinäkuussa otetaan käyttöön myös yli 55-vuotiaiden työllistymistuki. Tämän myötä työnantaja voi saada tukea ilman tarkoituksenmukaisuusharkintaa, jos lain edellytykset täyttyvät.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *