Tätä Microsoft tuskin unohtaa: pilkkomisuhka ja Windows-julkaisu joka päättyi katastrofiin

Tätä Microsoft tuskin unohtaa: pilkkomisuhka ja Windows-julkaisu joka päättyi katastrofiin

Ennen vuotta 2000 Microsoftilla pyyhki varsin hyvin. Onnistuneet Windows 95- ja 98-käyttöjärjestelmäjulkaisut olivat vielä tuoreina ihmisten mielissä.

Yhtiö päätti edelleen pitää kiinni hyväksi havaitusta strategiasta ja eriyttää Windows NT- ja DOS-pohjaiset Windowsit toisistaan. Windows 2000 oli tarkoitettu yrityksille, mutta kotikäyttäjille yhtiöllä oli tarjota varsinainen helmi, Windows ME.

Windows ME paljastui kuitenkin katastrofiksi. Microsoft päätti pysytellä DOS-ohjelmistokehyksessä, mutta esti käyttäjien pääsyn käsiksi erilliseen DOS-tilaan Windowsin käynnistymistä nopeuttaakseen.

Lisäksi Windows ME:ssä oli runsaasti sellaisia ominaisuuksia, jotka jatkoivat elämäänsä myöhemmissä Windows-versioissa, Neowin muistuttaa.

Ongelmat kuitenkin alkoivat, kun suuri yleisö pääsi käsiksi Windows ME:hen. Se oli solkenaan bugeja, asennusongelmia sekä muita kummallisuuksia.

Lehdistö teilasi Microsoftin tuolloisen uutukaisen aivan täysin. Esimerkiksi PC World kuvaili Windows ME:tä ”erääksi surkeimmista teknologiatuotteista ikinä”.

Microsoft tiesi jo tuolloin epäonnistuneensa. Niinpä yhtiö ei enää edes vaivautunut paikkailemaan Windows ME:n ongelmia vaan tarjosi pian käyttäjien ulottuville täysin uudenlaisen Windowsin, jonka tarkoituksena oli yhdistää NT:n ja vanhan DOS-version parhaat puolet. Me tunnemme tuon käyttöjärjestelmän Windows XP:nä.

Elämää oli kuitenkin myös Windows-maailman ulkopuolella ja siellä Microsoft oli todellisissa vaikeuksissa. Yhdysvaltain oikeusministeriö päätti, että Microsoft käyttää väärin johtavaa markkina-asemaansa pakottamalla ihmisiä Internet Explorer -selaimen käyttäjiksi.

Oikeusministeriö halusi pilkkoa yhtiön kahteen osaan, mutta Microsoft onnistui sopimaan asiat viranomaisten kanssa ennen kuin ne lähtivät menemään täysin väärään suuntaan.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *