Järisyttävä tietovuoto Alankomaista – selviääkö Nord Stream -putkien räjäyttäjä viimein?

Järisyttävä tietovuoto Alankomaista – selviääkö Nord Stream -putkien räjäyttäjä viimein?

Syyskuun 26. päivänä 2022 Saksan ja Venäjän välillä kulkevat Nord Stream -maakaasuputket Itämeren pohjassa räjäytettiin poikki Tanskalle kuuluvan Bornholmin saaren lähellä. Länsimaissa monet ovat syyttäneet putkien sabotoinnista Venäjää, mutta myös Ukrainan tai Yhdysvaltain on väitetty olevan syyllisiä.

Nyt tv-kanava NOS Alankomaista kertoo, että sikäläinen sotilastiedustelu MIVD (Militaire Inlichtingen- en Veiliheidsdienst) varoitti kesäkuussa 2022 Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:ta Ukrainan aikeista räjäyttää kaasuputket.

Alkuperäisten tiedustelutietojen mukaan Ukrainan oli tarkoitus tuhota putket jo kesäkuun loppupuolella 2022, NOS jatkaa. Tuolloin mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaan meren pohjassa pamahti vasta kolme kuukautta myöhemmin.

Mahdollinen syy tähän on NOS:n mukaan CIA:n Ukrainalle antama varoitus. Alempana jutussa kuitenkin huomautetaan, että tv-kanavan toimittajat eivät saaneet tarkkaa tietoa Yhdysvaltain varoituksen ajankohdasta. Tapahtuiko se ennen vai jälkeen sabotaasi-iskun, ei ole tiedossa.

CIA:n Ukrainaan antamasta varoituksesta on uutisoinut myös amerikkalaislehti Wall Street Journal.

Joka tapauksessa NOS:n uutisen mukaan MIVD otti syyskuun lopussa yhteyttä CIA:han uudestaan, ja ilmaisi epäilyksenään, että sabotaasin oli toteuttanut Ukraina. Toisaalta NOS korostaa, että tietovuodon mukaan MIVD ei pidä Ukrainan syyllisyyttä varmana, vaan ainoastaan epäiltynä vaihtoehtona.

MIVD on tiedottanut löydöistään myös Saksan tiedustelupalvelua.

Alankomaiden yleisradioyhtiöiden järjestelmään kuuluvan NOS:n uutinen on käännetty myös englanniksi kansainvälistä yleisöä varten. NOS tutki asiaa yhdessä saksalaislehti Die Zeitin ja Saksan yleisradioyhtiöiden kompleksiin kuuluvan ARD:n kanssa.

NOS:n mukaan se ei saanut haltuunsa informaatiota siitä, millaisia tiedustelukanavia myöten MIVD nappasi tietoonsa Ukrainan aikeet. Uutisessa ei myöskään kerrota, mitä kautta tv-kanava on saanut huomattavan kovatasoisen vuotonsa Haagissa pääkonttoriaan pitävän MIVD:n sisältä.

Tv-kanavan käyttämä nimetön tiedustelualan lähde – joka voi olla tai olla olematta sama henkilö kuin tietovuotaja – kuitenkin arvioi, että lopullisen totuuden selviämisessä kestää aikaa. Toisaalta kun niin joskus tapahtuu, totuus on on hänen mukaansa hyvinkin luultavasti ”epämiellyttävä”.

Tiedustelupalvelu. Alankomaiden sotilastiedustelu MIVD pitää päämajaansa Haagissa. Wikimedia Commons / ”Paul2” (CC-BY-SA)

Tiedustelupalvelut eli MIVD ja CIA kieltäytyivät kommentoimasta asiaa NOS:lle sanallakaan.

Myös Alankomaiden hallitus vaikenee kuin muuri, vaikka NOS arveleekin sisäpiirilähteisiinsä vedoten, että keskeisten ministerien on täytynyt tietää MIVD:n löydöistä jo viime vuonna. Tähän joukkoon uutisessa luetaan pääministeri Mark Rutte (VVD eli paikallinen kokoomus), puolustusministeri Karin ”Kajsa” Ollongren (D66 eli paikalliset sinivihreät) ja ulkoministeri Wopke Hoekstra (CDA eli paikallinen kd-keskusta).

Tietovuodon mukaan vastuussa Nord Streamin räjäytyssuunnitelmasta oli Ukrainan asevoimien komentaja Valeri Zalužnyi.

Uutisessa huomautetaan, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on kiistänyt johdonmukaisesti ja jyrkästi Ukrainan osallisuuden kaasulinjan räjäyttämisessä, mutta toisaalta tietovuodon mukaan tietoa asevoimien suunnitelmista ei ollut kerrottu hänelle.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *