Oululainen voimanoston maailmanmestari Tiina Voho on elämänsä kunnossa

Oululainen voimanoston maailmanmestari Tiina Voho on elämänsä kunnossa

Tiina Voho - maailmanmestari voimanainen

Aktiiviseen elämään tottunut Tiina Voho havahtui neljänkymmenen ikävuoden kohdilla siihen, että selkään sattui ja olo ei ollut energinen. Piti aloittaa salilla käyminen. Treenaaminen alkoi sujua niin hyvin, että nyt Vohon kaulaa koristaa kaksi penkkipunnerruksen maailmanmestaruuskultaa.

Kilpailuvietti on kuljettanut lapsesta asti monipuolisesti liikkunutta Vohoa seitsemän vuotta voimanostokisoissa ympäri maailman. Viimeisimmissä kisoissa Etelä-Afrikassa Voho voitti kaksi maailmanmestaruutta ennätystuloksin yli 50-vuotiaiden naisten sarjassa.

Seuraavat kisat siintävät jo edessä heinä-elokuun 2023 vaihteessa, ja treenaaminen maistuu hyvältä. Mikä ero on voimanostolla ja painonostolla? Entä millainen laji on paitapenkki? Näihinkin saadaan vastaus Radio Kalevan podcastissa.

Toimittajana jutussa on Johanna Mattola.

Muokattu kello 12.57: Korjattu äänitiedoston upotus.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *