Enemmistö suomalaisista halusi maahamme oikeistolaisen hallituksen, joten ei pitäisi tulla yllätyksenä, että hallitus myös ajaa oikeistolaista politiikkaa.
Poliittisissa puolueissa on eroja, edelleen. Osa puolueista ajattelee aidosti, että työttömyys on ihmisen omaa tekoa. Itse rakennettu ongelma, johon pitää puuttua kovin toimin, asettaen taloudellisia sanktioita muistutellen, että ”laiskuus on kaiken taustalla ja laiskuuttahan pitää kovin ottein karsia.”
Se ei käy välttämättä mielessäkään, että työttömyyden ytimessä voivat olla vuosikymmenten terveysongelmat, jotka eivät korjaannu, vaikka kuinka kepillä löisi. Tai että lääkärikansanedustajien Claes Anderssonin ja Ilkka Taipaleen aikanaan ajama malli pitkäaikaistyöttömien tilanteen laajemmasta kartoituksesta jäi kesken, ja edelleen ”työttömänä on kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka eivät millään toimin ole työmarkkinoiden käytettävissä, vaan eläke olisi ainoa inhimillinen ja kestävä ratkaisu.”
On vaikeaa tunnustaa, että ”onnellisten Suomi” käyttää saman verran rahaa mielenterveyden ongelmien hoitoon kuin se otti ”kovasti parjattua” valtionvelkaa viime vuonna. Siis toistakymmentä miljardia. Jos mielenterveyden haasteiden kanssa kamppailevien ihmisten kohtaama ratkaisu on köyhyyden syventyminen tai asunnottomuus, niin ongelmat eivät ainakaan tule poistumaan.
Mahtaisi kohentua myös valtion talous paremmin, jos suomalaisten mielenterveyshaasteet saataisiin selätettyä ja yli 11 miljardia mielenterveyspalveluihin ja sairastamiseen käytetystä rahasta säästyisi. Mutta ei mielenterveysvelka tunnu huolettavan lainkaan yhtä paljon kuin valtionvelka. Ei sittenkään, vaikka yksi suurimmista työkyvyttömyyden aiheuttajista on juuri mielenterveydessä ja töihin kaikki halutaan.
