Entinen navettarakennus tuhoutui tulipalossa Kalajoella – kaksi traktoria ja henkilöauto roihusivat palossa

Iso navettarakennus syttyi tuleen Kalajoen Käännässä keskiviikon vastaisena yönä.

Talonväki huomasi palon, kun tuli oli jo vallannut alle 600 neliön entisen navettarakennuksen ja hälytti apua kello kahden aikaan yöllä.

Päivystävä palomestari Jarmo Mustapää kertoo, että rakennuksessa olleiden traktoreiden renkaat räjähtivät, josta talonväki havahtui paloon.

Varastokäytössä olleessa rakennuksessa oli kaksi traktoria, jotka tuhoutuivat palossa.  Rakennuksen ovelle oli jätetty henkilöauto, joka paloi myös.

Mustapään mukaan rakennuksessa olleet hakekasa ja polttopuut hankaloittivat palon sammutustöitä.

Puurakenteinen entinen navetta tuhoutui palossa.

Palossa ei ollut leviämisvaaraa, sillä pihapiirin muut rakennukset olivat kauempana ja maasto oli märkää.

Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

Kello aamukuuteen jatkuneeseen hälytystehtävään osallistui vahvennettu pelastusjoukkue pelastuslaitokselta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *