Ukrainan turvallisuuden varmistaminen ja maan Nato-integraation edistäminen ovat pääpihvejä, kun puolustusliitto Nato pitää huippukokouksensa Vilnassa ensi viikolla.
Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala sanoo, että Venäjän sota vauhdittaa Ukrainan tavoittelemaa EU-integraatiota ja samalla Ukrainasta tulee turvallisuuspoliittisesti yhä vahvemmin osa länttä.
– Uskon kyllä, että Nato-integraatiokin ajan oloon menee eteenpäin, Hautala sanoo Lännen Medialle ennen lyhyttä kesälomaansa antamassaan haastattelussa.
Nato-maiden odotetaan Vilnassa hyväksyvän jonkin selkeäsanaisen päätöksen, joka kuvaa Ukrainan eteenpäin menoa Nato-tiellä. Pelkkä Bukarestin vuoden 2008 ”avoimien ovien lausuman” toistelu olisi nyt märkä rätti Ukrainalle. Presidentti Volodymyr Zelenskyi saapuu kokoukseen ja vannottaa ukrainalaisten ansaitsevan selvästi enemmän.
Parhaillaan käynnissä olevissa Nato-johtajien neuvotteluissa on siis tavoitteena konkreettinen päätös etenemisestä Nato-tiellä. Yksituumaisuutta on haettu viikkojen ajan.
– En oikein hirveästi sille vaihtoehtoa näe.