Kotiseudun kesätapahtumasta saa jotain irti, kun lähtee sinne häpeilemättä

Kotiseudun kesätapahtumasta saa jotain irti, kun lähtee sinne häpeilemättä

Suomalainen sydänkesä täyttyy tapahtumista, joiden kirjo lienee pieneen maahan suhteutettuna maailman värikkäimpiä ja monipuolisimpia.

Kaupunkiseuduilla järjestetään suuria yleisötapahtumia, kun taas pienillä paikkakunnilla tai kylillä pidetään vähintään yksi paikallinen kesätilaisuus, joka saattaa kiertyä mitä ihmeellisimmän aiheen, tekemisen tai perinteen ympärille.

Osa suomalaisista kesätapahtumista sisältää arvolatauksia joidenkin asioiden puolesta, mutta suurin osa kesäisistä tapahtumista on tarkoitettu jokaiselle ilman, että tulijoilta oletetaan kantaaottavuutta. Läsnäoloon usein riittää, että haluaa osallistua tilaisuuteen ja tavata samalla muita paikallaolijoita.

Yhteisöllisyys kannatteleekin lukemattomia suomalaisia kesätapahtumia. Paikkaan, ajankohtaan tai ohjelmaan liittyy jokin yleisöä yhdistävä tekijä, joka tukee ihmisten hyvää mieltä ja sitä kautta jokaisen hyvinvointia. Sellaisissa tapahtumissa jokainen voi kulkea vapaasti ja olla rennosti oma itsensä.

”Luokkakokouksissa voi aistia nostalgian parhaita puolia silloin, kun osallistujat muistelevat yhteisiä hauskoja tai vähemmän huvittavia, mutta jälkikäteen naurattavia sattumuksia kouluajoiltaan.”

Eräs kesäinen ilmiö ja pienimuotoisten yhteisöllisten kohtaamisten paikkoja ovat luokkakokoukset, joita saman ikäluokan entiset koulukaverit järjestävät miltei paikkakunnalla kuin paikkakunnalla.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *