Vaikeuksissa rämpivä Viaplay suunnittelee irtisanomisia

Vaikeuksissa rämpivä Viaplay suunnittelee irtisanomisia

Suoratoistopalvelu Viaplay aikoo vähentää Tukholman pääkonttorin henkilöstömääräänsä. Viaplayn uusi toimitusjohtaja Jørgen Madsen Lindemann pyrkii muuttamaan vaikeuksissa olevan yhtiön toimintaa ja aloittaa sen merkittävillä henkilöstövähennyksillä, kertovat ruotsalainen Aftonbladet ja Broadband TV News -sivusto.

Viaplay ei suostunut vastaamaan Aftonbladetin kysymykseen siitä, kuinka moni työntekijä on vaarassa menettää työpaikkansa. Yhtiön lehdistöpalvelu kertoo, että johtoportaan on käytävä läpi koko organisaatio ja pohdittava mahdollisia muutoksia henkilöstön työrooleihin ja vastuualueisiin.

Toimitusjohtaja Lindemannin mukaan Viaplay haluaa varmistaa, että investoinnit kohdistuvat parhainta mahdollista potentiaalia sisältäviin alueisiin.

Broadband TV Newsin sisäpiirilähteen mukaan henkilöstölle aiotaan tarjota eropaketteja, joissa on kolmen kuukauden irtisanomisaika

Viaplay on viime aikoina laajentanut voimakkaasti Pohjoismaiden ja Baltian ulkopuolelle investoimalla Alankomaihin ja Isoon-Britanniaan sekä Yhdysvaltoihin. Yhtiö ilmoitti kuitenkin kesäkuussa laskevansa ohjeistustaan ja vetävänsä pitkän aikavälin tavoitteensa ja ohjeistuksena toistaiseksi. Uutisen jälkeen Viaplayn osakekurssi syöksyi 60 prosenttia.

Yhtiö odottaa säästöohjelmansa kestävän odotettua pidempään ja ennusti noin 17–25 miljoonan euron operatiivista tappiota vuoden toiselle neljännekselle. Se kertoi vaikeuksien syyksi elinkustannusten nousun, mikä vaikuttaa myös suoratoistopalveluiden kysyntään.

Samalla Viaplayn toimitusjohtaja Anders Jensen jätti tehtävänsä ja hänen tilallaan aloitti aiemmin ruotsalaisen Modern Times Groupin toimitusjohtajana työskennellyt Jørgen Madsen Lindemann.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *