Kiira Riihijärvi palasi tauolta terävästi LPGA-kisoihin – kierroksen lopun birdiet kertoivat, että pelin parhaat vahvuudet ovat löytymässä

Kiira Riihijärvi palasi tauolta terävästi LPGA-kisoihin – kierroksen lopun birdiet kertoivat, että pelin parhaat vahvuudet ovat löytymässä

Kiira Riihijärvi pelasi kelpo avauskierroksen golfin LPGA-kiertueen Dana Openissa Yhdysvalloissa. Riihijärvi kiersi kentän Ohion Sylvaniassa 70 lyönnillä tulokseen yksi alle parin (-1).

Pelipäivä on Yhdysvalloissa pahasti kesken myöhään torstaina Suomen aikaa, mutta Riihijärvi petasi itselleen asetelman, josta hän voi perjantaina hyvin tavoitella jatkopaikkaa viikonlopun kahdelle viimeiselle kierrokselle.

Kauden kahdeksassa aiemmassa LPGA-turnauksessa Riihijärven urakka on päättynyt niin sanottuun cutiin, jonka läpäisevät kahden ensimmäisen kierroksen 65 parasta ja tasatulokseen yltäneet.

Riihijärvellä oli takanaan lähes kolmen viikon kisatauko, jonka aikana hän piipahti kotona Oulussa lataamassa akkujaan. Pieni huili oli tehnyt Virpiniemi Golf Clubin kasvatille hyvää, sillä otteet olivat Sylvaniassa tasalaatuisia.

Reikien 15 ja 16 bogit veivät tulosta lopussa huonoon suuntaan, mutta Riihijärvi tehtaili kahden viimeisen väylän par-vitosilla arvokkaat birdiet.

Ne kertovat, että lyöntejään kesän aikana tuskaillut LPGA-tulokas on löytämässä pelinsä parhaat vahvuudet.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *