Kolumni: En voi sietää mökkeilyä – Olen saanut siitä traumat, ja nyt kerron, miksi

Kolumni: En voi sietää mökkeilyä – Olen saanut siitä traumat, ja nyt kerron, miksi

Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 noin puoli miljoonaa kesämökkiä. Itse en kuitenkaan ole ryntäämässä joka viikonloppu mökille. Suoraan sanottuna mökkeily ei kiinnosta minua pätkääkään ja se oikeastaan kammoksuttaa.

Olen saanut mökkeilystä traumat, ja nyt kerron, miksi.

Perheelläni on Kuusamossa pienoinen kesäpaikka, jossa on tullut vietettyä (pakosti) jonkin verran aikaa. Ja onneksi nimenomaan jonkin verran, koska enempää en olisi kestänyt.

Ensinnäkin, tuolla paikalla on hirveästi sääskiä. Olosta ei voi nauttia, kun jotenkin nuo pienet öttiäiset onnistuvat aina tunkeutumaan ”mökkiin” sisälle, vaikka kuinka estäisi.

Tarina myös kertoo, kuinka siskoni oli kerran ollut kesänvietossa kyseisellä paikalla kavereidensa kanssa. Yksi kavereista oli nukkunut mieluummin autossa, koska mökissä oli kerta kaikkiaan liian paljon hyttysiä. Oi mikä ihana loma!

Itse tie kesäpaikalle on myös kaikkea muuta kuin nautinnollinen. Kyseessä on järkyttävä metsäautotie, joka on täynnä kiviä. Aina saa jännittää, osuuko auton pohja kiviin vai ei. ”Osuiko se, osuiko se” on hyvin tuttu lausahdus matkalla kesämökillemme.

Kaiken kruunaa juuri ennen mökkiämme oleva pieni silta, jonka kohdalla mietitään aina, kestääkö silta vai ei. Jännityskerrointa lisää se, kuinka ei koskaan tiedä, onko siltaa korjattu viime aikoina.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *