”On aika uudistella asioita” – Aki Roukala uumoilee Bättre Folk -tapahtumaan muutoksia ensi vuodelle

”On aika uudistella asioita” – Aki Roukala uumoilee Bättre Folk -tapahtumaan muutoksia ensi vuodelle

Aki RoukalaAki Roukala

Aki Roukalan mielestä kesäajassa ei ole muuta heikkoa kuin hiihtokelien puute. Kesäisin kulttuurin moniottelija nauttii muun muassa uimisesta luonnon vesissä.

Työn saralla Roukalan kesärepertuaariin on kuulunut jo vuosia kotimaista musiikkia ja kirjallisuutta juhlistava Bättre Folk -festivaali – aikoinaan valokuvanäyttelyn avajaisten sivutuotteena syntynyt tapahtuma. Bättre Folk on yksi Suomen omintakeisimmista pikku festivaaleista, joissa myös itse lokaatio eli Hailuoto näyttelee merkittävää roolia.

Bättre Folkin isä ja taiteellinen tuottaja Aki Roukala vieraili Radio Kalevassa alku kesästä ja tuolloin keskusteltiin Hailuodon festareista tänä kesänä ja tulevaisuudessa, sekä koko Suomen festarikentän muutoksista, nykyhetkestä ja tulevasta.

Toimittaja on Sini Salmirinne.


Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *