Saksan liittokansleri Olaf Scholz ja Suomen pääministeri Petteri Orpo tapasivat tänään Berliinissä.
Kuva: HANNIBAL HANSCHKE
Suomen hallitus jakaa liberaalin demokratian arvot, emmekä hyväksy minkäänlaista rasismia, natsismia tai ääriliikkeitä, pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi tiedotustilaisuudessa Berliinissä. Hän myös sanoi, että Suomen hallitus on keskustaoikeistolainen eikä siinä ole äärioikeistolaista puoluetta.
Orpo tapasi tänään Saksan liittokansleri Olaf Scholzin. He keskustelivat muun muassa maiden välisistä suhteista sekä kauppa- ja taloussuhteiden kehittämisestä.
Scholz ja Orpo pitivät yhteisen tiedotustilaisuuden noin puoli viideltä iltapäivällä Suomen aikaa.
Kysymyksiä äärioikeistosta
Suomen uusi hallitus on saanut kielteistä julkisuutta Saksassa. Media on huomioinut rasismi- ja natsikohun ja nimittänyt Orpon hallitusta kauhukabinetiksi.
Tiedotustilaisuudessa suuri osa kysymyksistä liittyi Suomen hallituksen ympärillä viime aikoina käytyihin keskusteluihin ja sen vaikutuksiin maiden välisiin suhteisiin.
Saksassa äärioikeisto ja natsismi ovat maan historian vuoksi erityisen herkkiä teemoja.
– Hän (Orpo) on vahvistanut minulle, että hänen johtamansa hallitus tulee jatkamaan sellaista politiikkaa, mistä Suomi on tunnettu. Hän on tehnyt selväksi sen, ettei rasismia hyväksytä, Scholz vastasi toimittajan kysymykseen äärioikeiston noususta.
Scholz ja Orpo sanoivat kumpikin, että maiden välit ovat ystävälliset ja tiiviit.
– Saksa ja Suomi ovat samanmielisiä maita, ja uusi hallitus haluaa jatkaa tätä yhteistyötä, Orpo sanoi.
Scholz ja Orpo keskustelivat myös ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä ja EU-asioista, kuten vahvan tuen jatkamisesta Ukrainalle.
Puheenvuoroissaan Orpo ja Scholz painottivat molemmat sitä, että maat tukevat Ukrainaa niin pitkään kuin on tarve.
– Teemme tämän selväksi myös EU-tasolla, Orpo sanoi.
Juttua päivitetty.