Leo-Pekka Tähti kelasi MM-hopeaa – Paeng-Nuea alleviivasi asemaansa ratasuoran valtiaana

Leo-Pekka Tähti kelasi MM-hopeaa – Paeng-Nuea alleviivasi asemaansa ratasuoran valtiaana

Tähden aika 13,77 on hänen kauden parhaansa.

Tähden aika 13,77 on hänen kauden parhaansa.

Kuva: Oliver Kremer

Suomen Leo-Pekka Tähti saavutti hopeaa parayleisurheilun MM-kilpailujen miesten T54-luokan 100 metrin ratakelauksessa Pariisissa.

Suomalainen starttasi hyvin lauantain myöhäisillan finaalissa, mutta Thaimaan Athiwat Paeng-Nuea puristi voittoon ajalla 13,64. Tähden aika 13,77 on hänen kauden parhaansa. Kiinan Hu Yang oli kolmas ennätyksellään 13,84.

– Lähtö oli tosi hyvä. Olen tyytyväinen. Kiinalainen tuli kovaa takaa. Hyvä, että maali tuli 100 metrin kohdalla, Tähti kertoi Ylen televisiohaastattelussa.

Viimeisenä miehenä finaaliin selvinnyt Suomen Esa-Pekka Mattila kelasi ajan 14,57 ja oli kahdeksas. Hän on Tähden valmennettava.

– Kaksi suomalaista finaalissa. Hieno juttu. Saimme ”calling roomissa” jauhettua omia juttujamme. Sanoin hänelle, että koita nauttia, Tähti suitsutti.

Paeng-Nuea kukisti Tähden kaksi vuotta sitten Tokion paralympialaisten 100 metrin finaalissa ja päätti suomalaisen pitkän valtakauden ratasuoralla, joten nuoren thaimaalaisen vaarallisuus oli suomalaisen tiedossa.

Tähdellä oli finalistien toiseksi paras tilastoaika 13,82 tältä kaudelta, mutta Paeng-Nuea antoi yhden myrskyvaroituksen lisää alkuerissä. Hän täräytti 13,63 ja sivusi Tähden maailmanennätystä, jonka suomalainen kelasi Lontoon paralympialaisissa 2012.

Konkarikelaaja Tähti viilasi sadasosia kauden tiukimmassa paikassa, mutta thaimaalaisen loppuvauhti oli liikaa.

– Tässä finaalissa oli enemmän tehoa kuin alkuerässä ja lähti kovempaa. Yllättävän kauan hän pysyi takana, Tähti sanoi.

”Laitetaan thaimaalainen koville”

Tähti kelasi alkuerissä 14,08 ja Mattila 14,64, joten valmentaja ja suojatti kiristivät molemmat vauhtiaan finaalissa.

Mitali on Suomelle kolmas Pariisissa järjestettävissä MM-kilpailuissa. Marjaana Heikkinen saavutti tiistaina keihäänheiton naisten F34-luokan MM-pronssin ja Amanda Kotaja perjantaina ratakelauksen naisten T54-luokan 100 metrin MM-kullan.

Tähti suuntaa loman jälkeen luottavaisin mielin ensi kauteen valmistautumiseen ja tähtää Pariisissa ensi vuonna järjestettäviin paralympialaisiin.

– Hyvä lähtötilanne on Pariisiin, kunhan vain pysyn kunnossa. Laitetaan thaimaalainen koville, Tähti lupaili.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *