Oululaisräppäri Sana puhuu ongelmistaan avoimesti, koska siten hän voi auttaa muita – ”Minulla on kaveri, jonka suurin pelko oli se, että hänet leimataan hulluksi”

Oululaisräppäri Sana puhuu ongelmistaan avoimesti, koska siten hän voi auttaa muita – ”Minulla on kaveri, jonka suurin pelko oli se, että hänet leimataan hulluksi”

Pelko hulluksi leimaantumisesta voi rajoittaa nuoria puhumasta omista mielenterveysongelmistaan ja hakemasta niihin apua. Tätä mieltä on oululainen räppäri Sana eli Sanna Rönnberg.

– Minulla on kaveri, jonka suurin pelko oli se, että hänet leimataan hulluksi, jos ystävät tai perhe saa tietää hänen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään. On hirveää, jos tuollaista pitää edelleen pelätä, ja se estää ongelmista puhumisen tai avun hakemisen, hän sanoo.

Rönnberg on yksi niistä julkisuuden henkilöistä, jotka ovat kertoneet avoimesti omista mielenterveysongelmistaan. Ensimmäisen kerran hän tuli julkisuuteen oman elämänsä kipukohtien kanssa viitisen vuotta sitten. Silloin hän kertoi päihdeongelmistaan ja siitä, millä tavalla hän oli päässyt päihdekierteestä irti.

Sen jälkeen Rönnberg on kertonut ADHD:stään ja hiljattain diagnosoidusta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

– Minulla ei käynyt mielessäkään se, ettenkö puhuisi omista ongelmistani avoimesti ja julkisesti. En myöskään tunne häpeää puhua näistä asioista, hän sanoo.

Sukupolvi vaikuttaa avoimuuteen

Mielenterveyteen liittyvistä ongelmista on viime vuosina keskusteltu paljon ja laajasti. Eikä ihme, sillä masennus on kansansairaus ja mielenterveysongelmat yleisin eläköitymisen syy.

Äänessä ovat olleet erityisesti nuoret ja nuoret aikuiset.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *